Kolmannen elämän kynnyksellä


Kaupungin työllisyyspäällikkö Auli Savolainen ottaa eläkepäivät vastaan odottavin mielin.

Äänekosken kaupungin työllisyyspäällikkö Auli Savolainen jää eläkkeelle parin viikon päästä. Työvuosia kaupungin palveluksessa on takana 42 vuotta.

 

Ura alkoi Suolahden vanhainkodilta, jatkui sosiaalitoimistossa, TYPissä ja viimeiset vuodet ovat menneet kaupungin työllisyyspalvelussa.

Kaupungin työllisyysyksikkö perustettiin vuonna 2011, jolloin hajautetut toiminnot kerättiin yhden oven taakse. Savolainen oli tehnyt työtä työllisyysasioiden parissa jo vuosituhannen vaihteesta saakka. Työllisyyspäällikkö kokee, että keskittäminen on ollut onnistunut ratkaisu, mutta vaatii koko ajan kehittämistä. Nyt ollaan taas uuden äärellä kun ollaan muuttamassa suuntaa.

–  Mikä tulee olemaan kohderyhmä, ketkä ovat yksikön asiakkaita palkkatuen tai valmennuksen suhteen? Asiat ja toiminta elävät valtakunnallisten päätösten mukaan. Viime aikoina näitä muutoksia on ollutkin, ja voin vain heittää ilmaan valistuneita arvauksia, mitä tapahtuu jos sote- tai maakuntauudistus tulee. Olemme pyrkineet valmistautumaan eri vaihtoehtoihin pohtien, mitä uusi kasvupalvelulaki tulee kuntien näkökulmasta tarkoittamaan. Roolitukset ovat keskeisiä mietittäviä asioita.

YKSIKÖN ROOLI on moninainen ja linjauksia on selkeytetty. Jatkossa elinvoiman alla toimiva työllisyyspalvelyksikkö tulee olemaan työvalmennusyksikkö. Asia on ollut talousarviokäsittelyssä ja muutos on mahdollinen ensi vuoden aikana.

– Osaavan työvoiman löytäminen tulee olemaan yksi asia, painotus tulee olemaan nuorissa aikuisissa. Tavoitteena on, etteivät nuoret aikuiset jää pitkään työttömyyskierteeseen. Olemme kehittämässä erityistä valmennusprosessia korttikoulutuksineen.

KUNTALISÄÄ kuin myös oppisopimuslisää olisi Savolaisen mielestä syytä markkinoida paremmin.

– Tässä on parantamisen varaa. Käytännössä useimmin lisää ovat saaneet järjestötoimijat. Porkkanaa nuorien saamista avoimille työmarkkinoille yrityksiin olisi syytä markkinoida näkyvämmin. Tämä tulee olemaan uuden päällikön yksi mietittävä asia, Savolainen vinkkaa seuraajalleen.

Savolainen voi pitkällä kokemuksella sanoa, että työttömät ihmiset haluavat töihin.

– Työn puuttuminen ei ole aina se juttu, ja tämän vuoksi olemme miettineet valmennuksen roolia voimakkaammin: kuinka voisimme poistaa työllistämisen esteitä ja madaltaa erilaisia kynnyksiä. Tavoitteena on, että yksikkömme voisi tarjota aivan konkreettista rinnalla kulkijaa ja tuuppaajaa työllistymisen alkumetreille. Kohtaanto on ikuisuuskysymys, Savolainen tietää.

Kunnan, TE-hallinnon ja maakunnan roolitukset työllistämisessä ja työttömyyden hoitamisessa ovat vielä hakusessa.

– Tätä työnjakoa on myös mietittävä. TE-toimisto ulkoistaa tehtäviä yksityisille toimijoille. Mikä on kunnan rooli tulevaisuudessa, Savolainen miettii.

ÄÄNEKOSKELLA on koettu murheellisia kausia, kun työttömiä on tullut ovista ja ikkunoista. Nyt Äänekosken tilanne näyttää paremmalta.

– Talouden kannalta iso murros näkyi vuonna 2012, kun katsoo Kelan työmarkkinatuen kuntaosuuksien niin sanottua sakkolistaa. Vuoden 2016 alusta meillä oli yli 600 yli vuoden työttömänä olleita. Heinäkuussa heitä oli 290, Savolainen laskee ja toivoo, että töihin kykenemättömät saataisiin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Työelämä muuttuu nopeasti. 1980-luvulla hankitulla merkonomikoulutuksella tahdo työpaikkaa herua.

– Päivittämistä omaan osaamiseen ja koulutukseen on tehtävä, ja tähän etsimme keinoja. Olemme lähellä arvokysymyksiä; vaikka et ole palkkatyössä, voit olla yhteiskunnalle merkittävä toimija hoitamalla lapsenlapsia tai olla omaishoitaja. Olen vuosien varrella miettinyt, kuinka ihmisiä tässä maassamme arvotetaan. Työlläkö?

SAVOLAINEN jättää seuraajalleen tärkeän viestikapulan. Hän ei halua rajata tulevan päällikön ajattelua

– En jätä listaa siitä, kuinka meillä on tehty. Olemme luoneet hyvää valmennuspohjaa ja – tiimiä ja työpajatoimintaa. Kuinka asiat tulevaisuudessa konkretisoituvat, se jää päällikön ja henkilöstön yhdessä pohdittavaksi.

Vastaa