ÄKS

Kolmastoista kerta toden sanoo – Talvipäivän Seisokki on jo käsillä

30.01.2020 17:41
Duo Tornado on Talvipäivän Seisokin vakiokalustoa.
Pimeä tipaton ja hipaton tammikuu Äänekoskella on totuttu lopettamaan Pub Markuksen Talvipäivän Seisokkiin. Koko viikonlopun kestävä tapahtuma herättää paikkakuntamme talviunestaan. Tänä vuonna ohjelmistossa luotetaan elävään musaan ja kokkaustaitoihin.

 

Perjantain kattaukseen on saatu paikallinen sensaatioyhtye J.Vehkala & Ystävät, joka saapuu soittamaan maratonmittaisen setin Juice Leskisen tuotantoa, suloisesti ja haikeasti, mutta myös ronskisti rokaten. Illan aloittaa ”pubin nurkassa” janoisia lauluja veisaava Pete Rastas & Sauli Niskanen Duo.

Lauantaina rokataan, mutta ensin kokataan! Kolme ääneseudun Kovaa Kokkia, Joni Pasanen, Maarit Häkkinen ja Timo Vainikainen tuomaroivat joukkueita, jotka valmistavat määräajassa, heidän toisilleen ostamistaan aineksista kilpailuannoksiaan. Kyseessä siis Kova Kokkisota: vauhtia, kattiloiden kolinaa, ruoan ja hien käryä. Luvassa on myös yllätys joka lyö ällikällä niin kisaajat kuin tuomaritkin.

Kolmetoista Seisokkia, voidaan siis puhua perinteestä, isolla Peellä. Perinteeseen kuuluu myös että tapahtuman päättää joka kerta sama bändi. Siis Duo Tornado! Heillä tänä vuonna extra-erityinen esitys, Silmäpussien Räjäytys vol XIII -Show!

Pub Markuksen Talvipäivän Seisokki pe-la 31.1.-1.2.

Ohjelma:

Perjantai 31.1.

klo 21 alkaen Petri & Sauli Duo

klo 23 J.Vehkala & Ystävät: Juice-ilta

Lauantai 1.2.

klo 20 Kova Kokkisota

klo 23 Duo Tornado

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy