ÄKS

Kolme kuoroa ja 80 laulajaa johdattelevat kuulijoita kansallispuiston komeissa maisemissa

22.08.2017 08:00 (muokattu 22.08.2017 11:05)
Pyhä-Häkissä kajahtaa kuorolaulujen merkeissä lauantaina 26. elokuuta (Kuva: Pyhä-Häkissä kajahtaa)
Äänekoskelainen Kamarikuoro Sonore sekä Naiskuoro Vaput ja Mieskuoro Sirkat Jyväskylästä laulavat yhdessä kansallispuistossa Saarijärvellä.

 

Pyhä-Häkissä kajahtaa kolmen kuoron voimin Suomen luonnon päivänä lauantaina 26. elokuuta.

– Meillä on ollut erikseen työryhmä, joka on tehnyt järjestelyt muun muassa oikeiden laulupaikkojen etsimiseen ja kyydityksien järjestämiseen Pyhä-Häkin päähän. Minulle on jäänyt vain kappaleiden harjoittelu kuorolaisten kanssa, kertoo Vappujen taiteellinen johtaja Ulla Kotamäki ja naurahtaa.

– Käydään ensin Koiviston kyläjuhlissa laulamassa ja sitten siirrytään Pyhä-Häkkiin. Odotan innolla tapahtumaa, kun päästään laulamaan ja kulkemaan Suomen luonnossa. Meitä on tulossa 80 laulajaa ja suuri yleisö, joten ääntä tulee kyllä piisaamaan. Varsinkin Finlandian veto tulee olemaan hieno ja varmasti tunteita herättävä niin laulajien kuin yleisönkin keskuudessa, Kotamäki kertoo.

 

ÄÄNEKOSKELAINEN, vuonna 1991 aloittanut, sekakuoro Sonore on juuri aloittelemassa syyskautta. Kuoronjohtaja Malla Kärkkäinen kertoo kuoron odottavan uusia laulajia innolla. Syksy kuluu Pyhä-Häkin tapahtuman tavoin Suomi 100 vuotta -hengessä.

– Olemme todella innolla lähdössä mukaan tapahtumaan, tätä on jo pitkään suunniteltu ja tämä on samalla kiva virkistys reissu meidän kuorolle, Kärkkäinen toteaa.

– Tapahtumaan on valittu Suomi 100 vuotta -teemaisia lauluja ja sama näkyy myös yhteisesityksissä. Laulu tulee raikamaan kovaa ja toivotaan, että saadaan yleisökin mukaan yhteislauluihin!

Kärkkäinen paljastaa, että esityksessä tullaan kuulemaan muun muassa Eino Leinon tekstejä metsäisissä merkeissä.

 

 

KOLMEN KUORON yhteiskonsertti pidetään Kotajärven tulipaikalla kello 14–15. Paikalle kannattaa kuitenkin saapua hyvissä ajoin, sillä kuulijat johdatellaan konserttipaikalle pitkin laulupolkua.

– Meille ei ole aiemmin tullut tällaisia tapahtumia vastaan ja nyt tämä on hieno mahdollisuus. Olemme erityisen iloisia siitä, että pääsemme laulamaan kovassa seurassa Vappujen ja Sirkkojen kanssa. Heillä on jo pitkä historia takana, Kärkkäinen sanoo.

Tarkemmat aikataulut löytyvät Pyhä-Häkki kajahtaa -tapahtuman Facebook-sivuilta.

Luontoretken yhteistyökumppaneita ovat Metsähallitus ja partiolippukunta Vaajan Valppaat, jotka huolehtivat nuotiosta ja kahvituksesta. Partiolaisten kahvilippu maksaa seitsemän euroa.

Luontoretki kuuluu suurempaan tapahtumasarjaan. Ympäri suomen järjestetään samanlaisia tapahtumia, joissa eri kuorot käyvät laulamassa kotimaan luonnossa ja juhlivat 100-vuotiasta Suomea.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy