ÄKS

Komiikkaa Konttiravintolassa torstaina

30.06.2016 10:22 (muokattu 30.06.2016 10:47)
Stand up -koomikot Jaakko Suomala ja Risto Koo – eli ”Jaakko ja Kulta” – tekevät satumaisen kesäkiertueen 2016 pitkin poikin Suomea. Pium! Paum! Poum!

 

Risto Koo Järvinen on Suomen palkituin koomikko. 13 vuotta komiikkaa tehnyt konkari Korsosta on tuttu mm. tv-ohjelmasta Naurun tasapaino. Risto Koo improaa paljon ja ottaa aina yleisönsä huomioon. Hän myös tuottaa supersuosittua ”Päiväkirjaklubia” ja on kirjoittanut koomikon viinalakosta kertovan… kirjan ”Lasiinsylkijä” (Savukeidas, 2016).

Jaakko Suomala on hauska ja omaperäinen koomikko Jyväskylästä. Kun hän kävelee lavalle, on yleisö alkuun hämillään. Sitten tilan täyttää nauru. Jaakko voitti Pohjoismaiden suurimman stand up -festivaalin Tomaatteja, Tomaatteja! Kong show’n 2013. Samana vuonna hän oli Vuoden stand up -tulokas -kilpailun finaalissa. Myös Jaakko on tuttu Naurun tasapaino -ohjelmasta.
Pääesiintyjien lisäksi Mortoniin saapuvat naurattamaan koomikot  Albert Kajava , Olga Peus sekä Jari Teurajärvi.

Olga Peus – rahoitusalan jakkupukuinen hai muuttuu lavalla itseironiseksi viihdyttäjäksi. Venäläiskorostuksella häneen kohdistuneista ennakkoluuloista jutusteleva nainen saa yleisön räjähtämään nauruun. Idästä on nousemassa uusi aurinko Suomen Stand-up -taivaalle.

Albert Kajava on Suomalais-venäläinen mieskoomikko joka matkustaa ympäri Suomea ja kertoo ”Karjala takaisin” – vitsejä.
 

Jaakko ja Kulta, Konttiravintola Morton to 30.6. klo 19:00.
Liput 8e paikan päältä. Esityksen kesto noin 2 tuntia.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy