KonnUn painonnostomieheille SE nostoja, Huiman naisille pystejä


Teksti ja kuva Mari Paananen.

 

Itsenäisyyspäivänä kisattiin Crossfit Jyväskylässä kansalliset painonnostokilpailut Vihtavuoren Pamauksen toimiessa ansiokkaasti kisajärjestäjänä.

 

Lavalle nousi kaikkiaan 23 nostajaa. Kisan nuorin, Huiman Iita Kononen aloitti varmasti tempaamalla 36 kiloa kohentaen ennätystään kilolla. Työnnössä viimeinen nosto epäonnistui, joten lukemaksi kirjattiin 46 kiloa, mikä sivusi kuitenkin Iitan ennätystä. Yhteistuloksessa 81 kiloa oli kilo hyvää aiempaan. Sarjan 45 kiloa voitto matkasi näin Äänekoskelle.

Sarjassa 59 kiloa nähtiin myös huimalaisedustusta, kun Josefiina Reini (nimensä muuttanut Olivia Manninen) nosti pitkästä aikaa, sillä edelliset kisat olivat huhtikuussa. Sairastelu on sotkenut Josefiinan harjoittelua, mutta hän näytti ennakkoluulottomasti kisaten, että ei taito mihinkään ole hävinnyt. Kuudella onnistuneella nostolla Josefiina kirjautti 93 kilon tuloksen. Tempaus koheni kaksi kiloa, nyt 39 kiloa ja työntö oli 54 kiloa. Yhteistulos koheni kolmella kilolla. Hieno paluu nostolavoille Josefiinalta ja pronssipytty matkaan! Hopean nappasi Vihtavuoren Pamauksen Aino Harju niin ikään kuuden putkella ja viiden kilon erolla Josefiinaan. Kullan nosti Keljon Viestin Mari Kahilainen kooten avausraudoillaan 105 kilon tuloksen. Mari tempasi 45 ja työnsi 60 kiloa.

Huiman Jenna Parviainen nosti sarjan 76 voittoon kohennellen ennätyksiään. Nostajan mieli on vahva; toisessa tempauksessaan Jenna pummasi 29 kiloa, mutta korotti kilolla ja nosto kolmannellaan 30 kiloa, kohentaen näin ennätystään kilolla. Työnnössä raudat olivat kolmesti pään päällä, viimeisellä nousi 40 kiloa, jossa kolme kiloa kohennusta aiempaan. Jenna kertoi kisan jälkeen asettaneensa 70 kilon yhteistuloksen tavoitteekseen vuosi sitten, että ennen joulua 2018 hän sen nostaa. Ja niin nosti!

Sarjassa 81 kiloa ei mitaleja jaettu, sillä molemmat Keljon Viestin nostajat, Katariina Kananen ja Satu Tiihonen, epäonnistuivat tempauksensa. ”Kata” työnsi kuitenkin 93 kiloa ja Satu 61 kiloa.

Naisten paras nostaja sinclairilla mitattuna nosti kisan ulkopuolella, siis jäsentenvälisissä ilman lisenssiä. Harjun Woiman Marju Kymäläinen teki sarjaan 55 kiloa yhteistuloksen 156 kiloa, josta tempaus 70 kiloa ja työntö 86 kiloa.

Miesten kisassa nähtiin Masters nostajien Suomen ennätysten murskajaiset. Syynä tähän on se, että  että painoluokat ovat vaihtuneet, kuten tarkkasilmäisimmät varmaan jo huomasivat. Marraskuun alusta kansainvälinen painonnostoliitto otti käyttöön tasa-arvon nimissä yhtä monta painoluokka miehille ja naisille, 10 kummallekin. Kyse oli myös kansainvälisen olympiakomitean vaatimasta uskottavasta antidoping-työstä, kun kaikki painoluokat uusittiin.

Kisan nuorin poikanostaja, Alavuden Urheilijoiden Lauri Kallioniemi nosti ennakkoluulottomasti voittoon sarjassa 61 kiloa kuuden onnistuneen noston putken tehden ennätyksensä niin tempauksessa, 48 kiloa, työnnössä 55 kiloa kuin yhteistuloksessakin 103 kiloa.

Sarjassa 67 kiloa Keljon Viestin tyylikkäästi saksiin tempaava Pauli-Juhani Oikarinen nosti 80 vuotisten miesten Suomen ennätyksiä kaikissa nostomuodoissa ja yhteistuloksessa. ”Jussin” nosti kullan arvoisesti 98 kiloa, josta tempaus 43 kiloa ja työntö 55 kiloa.

Sarjassa 73 kiloa Konneveden Urheilijoiden Pertti Rossi nosti sisukkaasti Suomen ennätykset myös molemmissa nostomuodoissa ja yhteistuloksessa 75 vuotisten miesten ikäluokkaan. ”Pera” tempaisi 37 kiloa ja työnsi 43 kiloa, josta yhteistulos 80 iloa.

Sarjassa 81 oli eniten voiton tavoittelijoita. Neljänneksi nosti Keljon Viestin Jarmo Lahtinen 50-vuotisten miesten Suomen ennätysten saattelemana. Hän kokosi 110 kiloa tempaisten 45 ja työntäen 65 kiloa. Kolmanneksi tulo Tampereen Sisun Riku Siren tempaamalla 96 kiloa ja työntämällä 108 kiloa, kokoon siis 204 kiloa. Kahden kilon erolla toiseksi sijoittui Keljon Viestin Marko Päivähonka, joka nosti upeat omat ennätyksensä varmalla tekniikalla tehden samalla Suomen ennätykset 45-vuotisten miesten ikäluokkaan. Tempaus 91 kiloa, työntö 115 kiloa ja yhteistulos 206 kiloa. Sarjan kunkku oli kuitenkin Keljon Viestin Janne Riekkinen, joka kohenteli yhteistulostaan kolmella kilolla 213 kiloon 120 kilon työntönsä ansiosta, eikä tempauskaan ollut heikko, kun suorilla käsillä oli 94 kiloa.

Sarjassa 89 kiloa Konneveden Urheilijoiden Aimo Varis vei taistellen voiton 142 kilon tuloksella tempaamalla 54 ja työntämällä 70 kiloa. Tampereen Sisun nuorukaisen Markus Helinin kohtalona oli ottaa oppia voittajasta, sillä yhteistuloksen saa vaan onnistumalla molemmissa nostomuodoissa. Tempausrauta ei totellut, mutta Markus työnsi 92 kiloa.

Sarjassa 96 kiloa nähtiin Suomen ennätyksiä, kun Konneveden Urheilijoiden Kari Varis nosteli vahvasti ikäluokan 65-vuotiaat tempausennätykseksi 60 kiloa, työntöön 80 kiloa ja yhteistulokseen näin 140 kiloa. Kari sijoittui kisan kolmanneksi. Toiseksi tuli Vihtavuoren Pamauksen Ilpo Viitala tasaluvuilla tempaisemalla 100 kiloa ja työntämällä 120 kiloa, joista tulosta 220 kiloa. Sarjavoittajaksi nosti saman seuran Iiro Karvinen 242 kilon tuloksella tempaamalla 107 ja työntämällä 135 kiloa. Sinclair-pisteillä mitattuna Iiro oli kisan paras miesnostaja.

Miesten superissa, sarjassa +109 Keljon Viestin Tomi Nissinen kirjautti nimiinsä 40-vuotisten ikäluokan Suomen ennätykset tempaamalla 92 kiloa, työntämällä 128 kiloa, kooten 220 kiloa.

Jäsentenvälisissä Crossfit Jyväskylän Ville Vanhanen voitti sarjan 73 kiloa 156 kilon tuloksella, tempaamalla 66 kiloa ja työntämällä 90 kiloa. Jäsentenvälisten superin ykkönen oli Harjun Woiman Harri Juvonen 145 kilon tuloksella, josta tempaus 55 ja työntö 90 kiloa.

Kansalliset kilpailut Jyväskylä 6.12.2018

Naiset

Sarja 45 kg
1. Iita Kononen ÄH (-06/43,9) 82 kg (36+46) 139,878 p.

Sarja 59 kg
1. Mari Kahilainen KelVi (-99/58,2) 105 kg (45+60) 144,700 p.
2. Aino Harju ViPa (-04/56,8) 98 kg (41+57) 137,271 p.
3. Josefiina Reini ÄH (-02/ 56,7) 93 kg (39+54) 130,423 p.

Sarja 76 kg
1. Jenna Parviainen ÄH (-98/75,1) 70 kg (30+40) 83,336 p.

Sarja 81 kg
Katariina Kananen KelVi (-88/81,00) – (-+93)
Satu Tiihonen KelVi (-97/78,00) – (-+61)

Miehet

Sarja 61 kg
1. Lauri Kallioniemi AU (-05/58,4) 103 kg (48+55) 152,954 p.

Sarja 67 kg
1. Pauli-Juhani Oikarinen KelVi (-38/67,00) 98 kg M80SE (43 M80SE+55 M80SE) 132,663 p.

Sarja 73 kg
1. Pertti Rossi KonnU (-42/71,50) 80 kg M75SE (37 M75SE+43 M75SE) 104,101 p.

Sarja 81 kg
1. Janne Riekkinen KelVi (-87/80,60) 214 kg (94+120) 260,795 p.
2. Marko Päivähonka Kelvi (-71/80,50) 206 kg M45SE (91 M45SE+115 M45SE) 251,204 p.
3. Riku Siren TaSi (-92/77,00) 204 kg (96+108) 254,623 p.
4. Jarmo Lahtinen KelVi (-68/77,60) 110 kg M50SE (45 M50SE+65 M50SE) 136,727 p.

Sarja 89 kg
1. Aimo Varis KonnU (-46/87,50) 124 kg (54+70) 145,256 p.
Markus Helin TaSi (-02/89,00) – (-+92)

Sarja 96 kg
1. Iiro Karvinen ViPa (-89/93,1) 242 kg (107+135) 275,947 p.
2. Ilpo Viitala ViPa (-77/90,3) 220 kg ( 100+120) 254,130 p.
3. Kari Varis KonnU (-53/91,3) 140 kg M65SE (60 M65SE+80 M65SE) 160,954 p.

Sarja +109 kg
1. Tomi Nissinen (-75/132,8) 220 kg M40SE (92 M40SE+128 M40SE) 225,658 p.

Jäsentenväliset

Naiset

Sarja 55 kg
1. Marju Kymäläinen HWJ (-92/54,1) 156 kg (70+86) 226,023 p.

Miehet

Sarja 73 kg
1. Ville Vanhanen CFJKL (-85/71,4) 156 kg (66+90) 203,164 p.

Sarja +109 kg
1. Harri Juvonen HWJ (-88/116,9) 145 kg (55+90) 153,034 p.

Vastaa