ÄKS

Koskelan Tanssi tarjosi Välähdyksiä

10.12.2017 18:16
Koskelan Tanssin Välähdyksiä –nimeä kantanut omien tanssie katselmus keräsi Painotalon salin täyteen yleisöä. Viikonloppuna nähtiin kolme näytöstä, jokaisessa 15 tanssiteosta breakista balettiin ja jazztanssista katutanssiin. Näytöksiin osallistui noin 90 tanssijaa.

 

Koskelan Tanssin kirjoilla on 400 tanssinharrastajaa. Koskelan Tanssin johtava opettaja Hanna Savolainen katseli ylpeydellä luotsaamiaan tanssijoita.

– Mukana on innokkaita tanssijoita, nuoria lahjakkuuksia, Savolainen huokaa.

Vaikka katselmuksessa oli tällä kertaa Savolaisen mukaan vähän osallistujia vain neljän ryhmän verran, se ei haittaa.

– Laatu korvaa määrän, Savolainen hymyilee.

Syksy on ollut kiireinen, kausi alkoi jo elokuussa ja tanssijat ovat käyneet Jyväskylän harrastajateatterikesän esityksissä, on käyty Tampereella jazztanssi –kisoissa sekä Helsingin oopperan lavalla nykytanssinäytöksessä. Tanssisyksy päättyi näytöksiin ja joululoma on edessä.

–Itsenäisyyspäivänä Koskelan tanssille myönnettiin Äänekoski-mitali pitkäjänteisestä työstä. Siitä olemme erittäin otettuja, Savolainen sanoi.

Tanssin suosio Äänekoskella jatkaa kasvuaan. Savolaisen mukaan Koskelan Tanssi vetää ja lisää tanssijoita mahtuu mukaan.

– Viimeiset kymmenen vuotta on tanssijoiden määrä ollut kasvussa. Viisi vuotta sitten koettiin jopa piikki, kun televisiossa alkoi näkyä monenlaista tanssiohjelmatarjontaa. Nykytanssi ei ole enää kummitus, Savolainen sanoo ja kiittelee Äänekosken suomia edellytyksiä harrastaa tanssia.

Hanna Savolainen jakoi stipendejä. Teoksen nimeltä Red Alertin tanssijat pääsevät helmikuussa Kajaaniin Uudet Tanssit -koreografioiden katselmukseen – joko kisaan mukaan tai yleisöön.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy