ÄKS

Kotakennään alue laajenee edelleen

19.11.2018 20:28
Tältä näyttää Kotakennäs II kaavaehdotus.
Kotakennäs II kaavaehdotus etenee kovaa kyytiä.   

 

Kaavaehdotuksen mukaan Kotakennään pohjoiosaan, Kuhnamon puolelle kaavoitetaan työpaikka-alue sekä yli 20 omakotitalotonttia.

Työpaikkarakentamista kaavassa on 17 hehtaarin työpaikka-alue, joka sijoittuu voimalinjaa myötäilevän kadun, Kennäksen, varteen. Ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennuksille suunniteltujen tonttien koot ovat 4500 neliötä – 2 hehtaaria.

Noin 44 hehtaarin alalle mahtuu 22 omakotitalotonttia Kota-nimisen kadun molemmin puolin. Tonteista 12 on rantatontteja ja niihin on mahdollista rakentaa rantasaunat.
– Alueelta on erittäin hyvät kulkuyhteydet niin nelostielle kuin kaupungin keskustaan. Mikäli henkilö käy esimerkiksi Jyväskylässä töissä, tämän parempaa tonttia ei tarjolla ole, kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen sanoo.

Kuskallion alueelle on suunniteltu  seitsemän hehtaarin ulkoilualue, jonka polkuverkostoa tullaan korjaamaan ja parantamaan. Kaava-alueen pohjoisosassa on puolestaan Kotapuiston virkistyalue. Myls kevyenliikenteen väylät on suunnitelmassa huomioitu.

Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee kaava-asiaa kokouksessaan 19. marraskuuta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy