ÄKS

Kotakennään alueen suunnitelmat etenivät kaupunginhallituksessa

27.03.2017 22:27 (muokattu 27.03.2017 22:45)
Tuleva Kotakennään alue pohjoisesta päin kuvattuna. (Havainnekuva Ramboll)
Äänekosken kaupunginhallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan sekä Kotakennään asemakaavan, että alueen pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelman.

 

Uuden Nelostien linjauksen myötä Kotakennään alueesta tulee Äänekosken uusi sisääntuloväylä, jota pyritään kehittämään mahdollisimman vetovoimaiseksi ja houkuttelevaksi.

Kotakennään asemakaava toteutetaan useammassa osassa. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina 27. maalikuuta Kotakennään asemakaava ykkösen, joka käsittää pääasiassa nykyisen nelostien ja tulevan nelostien liittymien välisen alueen.

Alueelle on kaavoitettu tilaa muun muassa kahdelle vähittäiskaupan yksikölle, liikenneasemalla ja paljon keskustelua herättäneelle monitoimihallille. Asemakaavassa on myös määritelty, että rakennettavien kiinteistöjen tulee noudattaa kaupunkikuvallisesti hyväksyttyä ja viehättävää linjaa: esimerkiksi avovarastointi on alueella kielletty.

Kaupunginhallituksen päätöksellä asemakaavasta suoritetaan ehdotusvaiheen kuuleminen. Lisäksi ehdotuksesta pyydetään lausunnot ELY-keskukselta, Keski-Suomen Liitolta, Äänekosken Energia Oy:ltä, Äänekosken Yrittäjät ry:ltä sekä tekniseltä, ympäristö- ja vapaa-aikalautakunnilta.

Kotakennään alueen kehittämissuunnitelma hyväksyttiin myös kaupunginhallituksessa. Kyseessä on oikeusvaikutukseton kehittämissuunnitelma, joka toimii yleisohjeena alueen kehittämiselle ja asemakaavoitukselle.

Vastaa

  1. Riksu sanoo:

    Anteeksi nyt vaan, mutta missä mielikuvitusmaailmassa tuo porukka elää. Vetovoima ja Äänekoski eivät vaan sovi samaan juttuun.

    1. Olavi sanoo:

      Äänekosken päättäjät ovat useita vuosia eläneet mielikuvitusmaailmassa. Lohduttakoot heitä se, että valtakunnan tasolla olevat päättäjät myöskin visioivat (Näkevät harhoja…tulevaisuuden harhoja). On se mahtavaa kun pääsee käyttämään sanaa ´´visio´´ ja tuntea itsensä viisaammaksi kuin onkaan. Kerran eräs juoppojen hyysääjä oikein pahoitti mielensä tv-keskustelussa kun toimittaja käytti termiä ´´pikku-ukkoja´´ kun pojat näki niitä…tämän ´´viisaan´´ mukaan oikea termi kuului: Pojat visioi…

    2. M sanoo:

      Ehkä vähän myönteisrmmässä maailmassa kuin sinä. Ikävä ihminen luulee muita itsensä laisiksi, tyhmä, laiska ja saamaton myös.
      Biotehdas liitännäisineen lisää työ- ja muuta matkailua, joka taas tuo rahaa. Viihtyisyys ja viehätys ei ketään karkota, mutta asenteesi kyllä karkottaa.

      1. Wau sanoo:

        Biotuotetehdas tulee pyörimään pääosin samalla porukalla kuin vanha tehdas. Äänekosken talous on noussut, koska kaupungissa on väliaikaisesti ylimääräiset 3000 ihmistä asumassa. Kun tehdas valmistuu, he muuttavat Äänekoskelta pois. Itse asukkaat ovat vähenemässä kaupungista joka vuosi. Joka vuosi luetaan, ettei Äänekoskella ole työtä ja ihmiset muuttavat sieltä pois. Tämä ei ole muuttunut mihinkään, mutta piikki kauppojen myynnissä hämää nyt päättäjiä valtavissa määrin. Kohta myydään maata yrityksille yms, että saadaan velkarahat maksettua takaisin ja korotellaan veroprosenttia. Liikutaan vaarallisilla vesillä.

  2. Eläkeläinen sanoo:

    Toista oli ennen, Heiskasen, Meriläisen, Lepistön ja Javanaisen aikaan. Voi kumpi saisi nuo ajat takaisin. Siinä oli todelliset johtajat eli kansanmiehet. Olivat ihanan sosiaalisia persoonia. Kuuntelivat meitä kaupunkilaisia aina tarpeen tullen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy