ÄKS

Kotakennääntielle suuri valomainostaulu

27.05.2016 06:00 (muokattu 27.05.2016 13:05)
Tältä valomainostaulu tulee näyttämään, (Havainnekuva)
Äänekosken Energian kulmalle asennetaan perjantaina kaksipuoleinen mainostaulu. 

 

– Mainostaulu on kaksipuoleinen LED-valotaulu, jollaista ei ole näillä kulmilla vielä aiemmin nähty. Taulun koko on 10 neliötä ja se näkyy hienosti paljon liikennöidylle Kotakennääntielle,  Ari Nyholm Äänekosken Energialta kertoo.

Mainostaulu asennetaan ja laitetaan toimimaan perjantaina 27. toukokuuta. Taulua voi käyttää infotauluna tai mainostauluna.
– Energia mainostaa siinä omia palvelujaan, määräaikaisia sähkösopimuksia ja ilmoittaa esimerkiksi sähkön pörssihintoja. Ja Äänekosken kaupunki voi tiedottaa siinä tulevista tapahtumista ja välillä siinä voi näkyä säätietoja ja kellonaikakin. Myös yhteistyöyritykset ja -yhditykset voivat käyttää taulua mainostamiseen, Nyholm kertoo.

Taulun perustukset ja huoltoramppi on jo valmiina ja taulu itsessään nousee paikoilleen perjantaina.

Vastaa

  1. En tykkää, migreeniä pukkaa sanoo:

    Yök. Nuo vihloo silmiä. Ajellaanpa sitten muita reittejä.

  2. Yrittäjä sanoo:

    Voisiko sitä käyttää kaikki yritykset mainostamiseen ?

  3. Mika sanoo:

    Sähkön hintaa nostetaan että taulu saadaan maksettua?’

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy