ÄKS

Koulubussiin kohdistunut rajua vandalismia – vahingot yli 3 000 euroa

26.08.2016 13:27 (muokattu 26.08.2016 13:49)
Koululaisia alkusyksystä kuljettanut bussi on joutunut ilkivallan kohteeksi.

 

Jyväskylästä Laukaan, Suolahden, Äänekosken ja Konginkankaan kautta Viitasaarelle kulkeva linja-auto on kokenut muutamassa viikossa kovia.

– Kahdesta penkistä on ilmeisesti jaloilla painamalla katkaistu selkänojat. Siellä on sisällä peltiputket, jotka ovat menneet rikki.  Penkkien korvaaminen maksaa tuhat euroa. Vaikka niitä yrittäisi korjatakin, niin kyse on isoista rahoista, Koivuranta Oy:n toimitusjohtaja Juha Suokivi  kertoo.

Samasta autosta on myös hajotettu laukkukoukkuja, ylöstaitettavia pöytiä,  viisi kohdelamppua ja seitsemän katossa olevaa kaiutinritilää.

– Vielä ei tiedä, onko kauttimetkin menneet samalla, Suokivi sanoo.

Korjaaminen tulee maksamaan yhtiölle yhteensä tuhansia euroja.

– Jos vien auton Volvolle korjattavaksi, lasku on ainakin 3 000 euroa, Suokivi sanoo.

Suokivi on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Mikäli syylliset jäädään kiinni, he joutuvat korvausvastuuseen teoistaan. Suokivi epäilee, että tekojen takana ovat koululaiset.

– Auto oli ihan priimakunnossa, kun kouluvuosi alkoi. Kaikki tämä on käynyt koulujen aloittamisen jälkeen. Suurinosa lapsista on kilttejä ja kohteliaita, mutta joukossa on muutama, jotka ovat kiinnostuneita näistä tuhotöistä, Suokivi sanoo.

Viime tammikuussa saman firman autoissa esiintyi samankaltaisia tuhotöitä. Tuolloin asiaa selviteltiin anonyymin vihjepuhelimen avulla.

– Vihjepuhelimen avulla saatiin muutama tapaus kiinni. Ja niinhän se on, että jos on jo kerran kiinni jäänyt niin epäilyt heräävät uudelleen, Suokivi sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy