ÄKS

Koulunmäen 6B Hese-kisojen SM-finaalissa – taistelu jatkui loppuun asti

26.05.2017 10:09
Äänekosken Koulunmäen yhtenäiskoulun 6B-luokka taisteli aiemmin keväällä Keski-Suomen karsintojen voittajana itselleen paikan Hese-kisojen Tampereen SM-finaaliin.

 

Hese-kisa on 5.-6.-luokkalaisille järjestettävä yleisurheilun joukkuekisa, jossa kisataan 12 henkisin joukkuein koulun, paikkakunnan, piirien ja valtakunnan mestaruuksista. Lajeina kisoissa on 60m sukkulaviesti, pituushyppy, keihäänheitto sekä kierrosviesti.

23. toukokuuta Tampereen finaaleissa Pyynikin legendaarisella kentällä huomattiin heti alkuun SM-finaalin kova taso, kun 6B:n joukkue jätettiin kisan aloittaneessa sukkulaviestissä tässä 17 joukkueen kisassa sijalle 11. Tästä oli joukkueen sisuuntuessa suunta vain ylöspäin.

Pituushypyssä alkoi tulla jo vakuuttavaa jälkeä joukkueen hypätessä yli neljän metrin keskiarvon. Pojista pisimmälle ponkaisivat Niku Minkkinen 460 ja Henri Huuskonen 447. Tyttöjen pisimmistä leiskautuksista vastasivat Siiri Lämpsä 436 ja Emilia Vilokkinen 430. Pituushypyn sijoitus oli neljäs eikä kaukana ollut kärkisijakaan.

Keihäässä suoritukset vaihtelivat kovasti, mutta keskiarvo saatiin raahattua 18 metrin paremmalle puolelle. Erittäin tasaisessa kisassa se riitti kahdeksanteen sijaan, neljännenkin sijan ollessa aivan keihäiden ulottuvilla. Pojista pisimmät kaaret viskasivat Huuskosen Henri 25,12 m ja Kanniaisen Oskari 19,63 m. Tyttöjen pisimmistä heitosta vastasivat Siiri Lämpsä 20,82 m ja Iina Pölkki 15,67 m.

Ennen kisojen päättävää kierrosviestiä oli vielä teoreettiset mahdollisuudet mitaleillekin, joten 6B lähti tosissaan taistelemaan loppuun asti. Joukkue kieppui lähellä kärkisijoja puoleen matkaan asti, mutta joutui sitten tunnustamaan kärkijoukkueiden juoksuvoiman. Viimeiseen asti taistelleena kierrosviestin kuudes sija tuntui kuitenkin hyvältä ja se takasi yhteistuloksissa SM-finaalin seitsemännen sijan.

– Tietysti mitali olisi maistunut, varsinkin kun katsoo loppupisteistä, että kolmas sija oli lähempänä kuin yhdeksäs sija. Mutta kun muistaa mikä tie on kuljettu vuoden aikana Äänekosken kisojen ja Keski-Suomen finaalien kautta tänne, niin ei voi olla pettynyt. Edellä on koko Suomessa enää kuusi luokkaa ja SM-finaalissakin taakse jäi kymmenen luokkaa, 6B-luokan opettaja Teemu Vehviläinen kommentoi.

– On ollut upeaa harjoitella ja kisailla näiden lasten kanssa ja nähdä omin silmin huima kehittyminen syksystä. Huomenna juhlitaan Särkänniemessä, Teemu lupaa.
– Ja hivenen helpottunut on itsellä olo, kun ei tarvitse mitalin karattua pitää lapsilta saatua turvahattua koko päivää huvipuistossa. Näin oli luvattu, mutta ehkä tästä saavutuksesta voi hatun päähänsä edes matkalla urheilukentältä bussille laittaa, Teemu hymyilee ja laittaa lasten turvahatun päähänsä.

6B:n joukkueeseen kuuluivat kauden aikana: Veera Huhtinen, Henri Huuskonen, Oskari Kanniainen, Roosa Kolu, Emmi Lukkari, Siiri Lämpsä, Camilla Minkkinen, Niku Minkkinen, Eemeli Nieminen, Pietu Pietiläinen, Iina Pölkki, Miro Rantala, Roni Savolainen, Miia Valkeapää, Eeti Varis ja Emilia Vilokkinen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy