ÄKS

Kovalan uimaranta pääsi Lions Clubien käsittelyyn – ”Tällaisesta helmestä tulee pitää huolta”

18.05.2019 14:23 (muokattu 18.05.2019 14:25)
Risto Remonen (vas.), Timo Hiltunen, Vesa Salakka ja Pekka Häyhä ahkeroivat Kovalan uimarannalla.
Lions Club Äänekoski & Kotakennäs ja Lions Club Suolahti kokoontuivat rannansiivoustalkoisiin Kovalan rannalle. 

 

Kovalan uimaranta on monelle äänekoskelaiselle tuttu kesänviettopaikka. Lions Clubin jäsenet päättivät tarttua härkää sarvista ja siivota rannan kevätkuntoon tämän toimikauden lopuksi. Kaupungin tekninen johtaja ja puutarhuri antoivat ohjeet, ja miehet vetivät työrukkaset käteen.

– Tämä on loistava ulkoilualue ja uimaranta. Oikea Äänekosken helmi, tällaisesta pitää pitää huolta. Kaupunki tekee vielä sukellukset rannalla ja asentaa uudet laiturit, mutta me teemme yleistä kunnostustyötä, Pekka Häyhä kertoo.

Porukka purki huonokuntoisen terassin pukuhuoneen nurkalta ja raivasi roskalavan verran aluskasvillisuutta rannan ympäristöstä. Suolahden Lions Clubin Vesa Salakka kertoo, että työlistalla on vielä muun muassa pukuhuoneen maalaaminen.

– Haluamme tehdä yhteistä hyvää ja parantaa ihmisten viihtyvyyttä, Salakka kertoo.

Lions Club Äänekoski & Kotakennään varapresidentti Risto Remonen kertoo, että toimikausi huipentuu kesäkuun alussa hyväntekeväisyyshuutokauppaan, jonka tuotto ohjataan syrjäytyneiden nuorten auttamiseen.

– Olemme aiemminkin tukeneet nuorten hyvinvointia paikkakunnalla hankkimalla esimerkiksi nuorisotilalle sählymailoja ja järjestämällä matalan kynnyksen liikuntaa. Nyt huutokaupalla halutaan kerätä lisää varoja työn jatkamiseen, Remonen juttelee.

Remosen mukaan on hienoa, että Ääneseudun Lions Clubit tekevät yhteistyötä.

– Meillä on yhteisiä tapaamisia, joissa ideoidaan, miten saisimme tehtyä hyvää näkyväksi yhteisvoimin.

Kaupunki asentaa uudet laiturit Kovalan uimarannalle tänä kesänä.

Tämän verran (ja vähän lisääkin) lähti aluskasvillisuutta, kun Lions Clubin jäsenet pääsivät raivaussahan varteen.

Vastaa

  1. Summer is crazy sanoo:

    Kiitos tuhannesti Lions Clubilaisille ❤️❤️❤️❤️

    Jo oli aikakin että kaupunki ottaa Kovalan taas asiakseen.

    PARAS uimaranta koko pitäjässä.

  2. Elli sanoo:

    Enemmän täytyy rikkaiden antaa

  3. Pertsa sanoo:

    Kovalan siivous oli hieno homma, jonka olisi pitänyt kaupungin hoitaa. Virka koneisto tulee muualta, niin heillä ei ole minkäänlaista seuturakkautta, on vain raha. Toivottavasti luottamus henkilöt ymmärtäisi jotain, Kovalan suhteen ,sillä se on ainutlaatuinen niemi.

  4. Mirja Linna sanoo:

    Hienoa työtä KIITOS!👍

  5. Hannu Liimatainen sanoo:

    Hyvä, että joku tekee. Miksei kiinteistönhoito siivonnut ja korjannut?

  6. Osku sanoo:

    Upeaa kiitos voi tuoda lapseni uimaan kauniiseen kotikaupunkiin kun tulen katsomaan vanhoja täältä Turusta . Hienoa 👍👍

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy