ÄKS

”Kuin ekaluokalle menossa” 
– valtuuston konkarit tekevät tilaa keltanokille

12.04.2017 12:43 (muokattu 12.04.2017 13:23)
(arkistokuva)
Äänekosken kaupunginvaltuuston valittiin kokonaiset kahdeksan täysin uutta valtuutettua.

 

Tulevan valtuuston keltanokista vihreiden Pilvi Honka sai suurimman äänisaaliin, ja oli osaltaan tuomassa puolueelleen yhtä lisäpaikkaa. Uusi luottamustehtävä tuo

– Onhan tässä nyt ihan intoa täynnä ja olo kuin olisi ekaluokalle menossa. Tuloksesta huomaa, että selvästi valtuustoon on haluttu muutosta, kun niin moni ekakertalainen pääsi läpi. Hirveän hyviä tyyppejä pääsi läpi, mutta myös hyviä tyyppejä putosi, mikä vähän korpeaa. Oma tulos oli ihan hurja: olin laskenut että saan kolmekymmentä ääntä, mutta tulikin viisi kertaa sen verran, Honka sanoo.

Ekakertalaisille on luvassa kevään aikana perehdytystä valtuuston toiminnasta aina istumapaikoista kokouskäyttäytymiseen. Ensimmäistä kertaa uusi valtuusto pääsee kokoustamaan 21. kesäkuuta.

– Kyllähän ensimmäisessä kokouksessa ollaan varmasti ihan niska pitkällä ihmettelemässä. On onni, että siellä on paljon konkareita, jotka voi ohjeistaa meitä, Honka sanoo.

YLI 30 VUOTTA Äänekosken kaupunginvaltuustossa istunut Eero Hakonen sai tällä kertaa tyytyä varavaltuutetun paikkaan. Mies ei ole tuloksesta harmissaan.

– Ei tämä ole pettymys, eikä tämä vaikuta minun aikatauluuni tai vähennä vaikutusmahdollisuuksia. Saatan istua silti valtuuston kokouksissa: lehterillä ja varavaltuutettuna tietenkin välillä valtuutetunkin paikalla, Hakonen sanoo.

Hakoselle saattaisi irrota lautakuntapaikka. Joko mieluinen paikka on kiikarissa?

– En ole miettinyt sellaista ollenkaan, Hakonen sanoo.

Hakonen on tyytyväinen vaalitulokseen, jossa vasemmistolle tuli hyvä enemmistö ja moni uusi ehdokas pääsee näyttämään kyntensä päättäjänä. Onko konkarilla ohjeita ensimmäistä kertaa valtuustoon valituille kollegoilleen.

– Ajattele omilla aivoillasi, perehdy asioihin ja ole kiinnostunut, Hakonen ohjeistaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy