ÄKS

Kuka on kaikkien aikojen urholainen? Kyselyn mukaan yksi on ylitse muiden – maratoonari Kalle Hakkarainen

07.09.2018 07:00 (muokattu 07.09.2018 17:46)
Maratoonari Kalle Hakkaraisen ennätykset ovat tarkastelemisen arvoisia. Maraton on taittunut aikaan 2,18,01.
Pyysimme nimeämään kolme kaikkien aikojen urholaista. Jokaisen seitsemän vastaajan listalta löytyy yksi nimi: Kalle Hakkarainen. 

 

Kalle Hakkarainen (1940-2014) oli 1970-luvun taitteessa yksi maailman parhaista maratoonareista: Bostonin maratonin viides sija (1970), Kosicen maratonin toinen sija (1969) ja Karl-Marz-Stadtin maratonin kolmas sija (1971). Ennätyksensä 2.18.01 hän juoksi juuri Karl-Marz-Stadtissa. Suomen mestaruuden Hakkarainen voitti Kouvolassa 1970. Vuosina 1968–71 Hakkarainen oli joka kerta SM-mitaleilla. Kullan lisäksi hän juoksi yhden hopean ja kaksi pronssia. Arvokisoissa Hakkarainen edusti Suomea kerran, Helsingin EM-kisoissa 1971. Euroopan parhaiden seassa Urhon mies juoksi hienosti yhdeksänneksi. Hakkarainen jatkoi juoksemista vielä huippuvuosien jälkeenkin. Veteraanien MM-kisoissa 1991 hän otti pronssia 50-vuotiaiden maratonilla.

Pyysimme Urhon 110-vuotisjuhlan aattona nimeämään kolme kaikkien aikojen urholaista. Kysyimme asiaa Urhon ex-puheenjohtaja Kari Kiiskiseltä, lapsesta saakka Urhon paitaa pitäneeltä Maija Piitulaiselta, keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnuselta, Urheilulehden toimittaja Teijo Piiloselta, Urhon 100-vuotishistorian kansiin kirjoittaneelta Kari ”Polle” Perälältä, sekä ex-vapaa-aikajohtaja Markku Auviselta. Myös ÄKSän päätoimittaja Marjo Steffansson listasi oman kolmikkonsa. 

Kimmo Kinnunen haluaa nimetä kolmen urholaisen sijasta viisi: Väinö Hakkaraisen, Soini Kauppisen, Kalle Hakkaraisen, Toivo Markkasen ja Ritva Kauton.

– Väinö Hakkarainen on Urhon ainoa olympiaedustaja osallistuen Melbournen olympialaisiin vuonna 1956. Varmasti edustajia olisi ollut muitakin, mutta kuuluminen TUL:iin verotti kisapassin saamista. Jalkapalloilija Ritva ”Uppa” Kautolla oli pelisilmää, Kinnunen tietää.

Urhon ex-puheenjohtaja Kari Kiiskinen nimeää kolmen kärjeksi Kalle Hakkaraisen, Väinö Hakkaraisen ja Toivo Markkasen.

– Kalle oli idolini, jonka ennätyksiä ihailtiin. Oli upeaa, kun Kalle vielä aktiiviuransa jälkeen jaksoi näyttää esimerkkiä kuinka juostaan. Vännin upeat suoritukset molskilla ansaitsevat ehdottomasti maininnan. Topi on valmentanut ja innostanut meitä urholaisia jo kolmen polven verran. Hänen tekemänsä työ lasten ja nuorten eteen on korvaamatonta, Kiiskinen painottaa.

Lapsesta saakka urholainen, Maija Piitulainen, kasvattaa kolmen urholaisen listaa seitsemään ja nimeää: Anna-Liisa Liimataisen (os. Keurulainen), Toivo Markkasen, Helga Hakkaraisen, Kalle Hakkaraisen, Pentti Remosen ja Soini Kauppisen. Hän muistuttaa, että kaiken takana on nainen ja nimeää vielä Maija Viikin.

– Soini on yhtä kuin Urho. Anna-Liisa vetää edelleen, yli 80-vuotiaana vesijumppaa, hänen voimisteluharjoituksissa kävin itsekin nuorena. Helgan panos oli suuri, että saatiin Urhoon myös mimmiliiga vuonna 1972, Piitulainen laskee.

Myös Teijo Piilosen lista on viiden nimen mittainen: Ykkösenä Kalle Hakkarainen, kakkosena jalkapalloilija Matti ”Roto” Paatelainen, SM-sarjan maalikuningas vuosina 1970, 1972, 1976 ja 1977. Paatelainen toimi myös Suomen maajoukkueen kapteenina. Seuraavaksi tulee painijat Soini Kauppinen ja Ivar Wacklin ja viidentenä Sanni Hakala, joka aloitti jääkiekkoharrastuksen Urhossa. Hakala on edustanut Suomea MM-kilpailuissa vuosina 2016  ja 2017 sekä viime talven Pyeongchangin olympialaisissa 2018, jossa Suomen naiset saavuttivat pronssia jääkiekossa.

Äänekosken pitkäaikainen vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen ei tarvitse miettimisaikaa kolmen nimen listaan: Kalle Hakkarainen, Soini Kauppinen ja Väinö Hakkarainen.

– Soini nousee listalle upeiden urheilusaavutustensa perusteella. Pitkäaikainen järjestötyö sekä kymmenvuotinen Urhon puheenjohtajuus ja monet ohjaustehtävät ovat huomionarvoisia asioita. Kalle oli hyvä ystävä ja työtoveri, lämmin persoona ja todella lahjakas huippu-urheilija. Väinön painiura on vertaansa vailla: vuonna 1960 hän ei hävinnyt yhtään ottelua, ja toki olympiaedustuskin on vaikuttava asia Äänekosken urheiluhistoriassa, Auvinen listaa.

Kari Perälä oli itsekin loistava urheilija, jolta tuhat metriä taittui aikaan 2.40.02 ja kymppitonni aikaan 33.48. Perälälle merkittävät urholaiset ovat Kalle Hakkarainen, Väinö Hakkarainen ja Toivo Markkanen. 

– Kalle oli itselleni melkoinen idoli ja lenkkikaveri ja vauhdittaja. Suolahden työväentalon näyttämön molskilla oli Vännin niskalenkit pikkupojan silmissä upeaa katsottavaa. Topin tekemä työ urheilun parissa on aivan suunnattoman suuri asia, Perälä sanoo.

ÄKSän päätoimittaja Marjo Steffansson on 1970-luvun urholainen. Hänen listaltaan löytyy kolme kestävyysjuoksijaa ja upeaa sparraajaa. Steffanssonin lempilajit olivat 800 metriä, maastojuoksu ja pikaluistelu.

– Kolmen kärki tulee tässä: Toivo Markkanen, Polle Perälä ja Kalle Hakkarainen. Mailereita kaikki, kuten itsekin olin. Topi oli loistava valmentaja ja Polle huikea hengennostattaja kisamatkoilla ja urheilukentällä. Kalle oli kaikessa ystävällisyydessään suuri, mutta vaatimaton persoona, joka piti kentän priimakunnossa. Olen todella kiitollinen että olen saanut harrastaa, joten kiitos Topille ja Pollelle sekä Kallelle sinne pilven reunalle kaikista lapsuuden ja nuoruuden unohtumattomista kokemuksista urheilun parissa.

KUVAT: ÄKS ja Urhon ja Toivo Markkasen arkistot

Listaa oma kolmen kärkesi artikkelin alla olevaan kommenttikenttään lyhyine perusteluineen: 

Urhon 110-vuotisjuhlat lauantaina 8.9. 

klo 12-15 Hotelli Keiteleen piha-alueella koko perheen toimintapäivä juhlakahvineen

klo 15 jalkapallo-ottelu urheilukentällä Urho – Rangers

klo 17 Suolahden jäähallilla Urhon edustusjoukkueen harjoitusottelu Warkista vastaan

klo 20 alkaen tanssit ja muistelut Ravintola Keiteleessä

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy