ÄKS

Kuntalaisaloite: Isonmäen kentästä toivotaan nurmikenttää

25.09.2018 15:27
Hiekkakentästä nurmikenttä? Mielipiteitä kehiin!
Suolahden Isonmäen kenttää eli vanhaa kenttää toivotaan muutettavaksi hiekkakentästä nurmikentäksi.

 

Marko Nykäsen aloitteesta tehty kuntalaisaloite on lähetetty kuntaan.

– Voimme vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin kun harrastepaikat saadaan tasokkaampaan kuntoon. Suolahdessa Isonmäen kenttä olisi potentiaalinen jalkapalloon ja nurmikentäksi. Tämä toisi lisää harrastajia, tämänhän olemme jo nähneet esimerkiksi Äänekosken tekonurmikentän vaikutuksista, kuntalaisaloitteessa kerrotaan.

Aloitteessa todetaan, että Suolahden keskuskentän parannusmahdollisuudet ovat mitättömät, johtuen kentän sijainnista ja maaperän tuomista vaikeuksista.
– Isonmäen kenttä on ollut kautta aikain erittäin tasainen hiekkakenttä, ja näin siihen tehtynä tekonurmi tai perusnurmikenttä toimisi loistavasti, Nykänen kertoo.

Kuntalaislaloitteen on allekirjoittanut Nykäsen lisäksi 16 henkilöä.

Vastaa

  1. Timo Enäkoski sanoo:

    Kannatetaan !
    Timo Enäkoski

  2. K.K. sanoo:

    Valmista nurmikkoa olisi ollut saatavana Isomäen kentälle, kun olisi otettu talteen Äänekosken harjoituskentästä. Nyt kaivurit kuorii pintaa kasoihin ja kuorma-autot kuskaa jonnekin.

  3. Tapio sanoo:

    Kannatetaan! Lämmitetty tekonurmi, teräsaita ympärille, iltavalaistus ja huoltorakennus. Optiona kuplahalli. Hinta helposti puoli miljoonaa euroa!

  4. Marko Nykänen sanoo:

    Ja kaikki jotka aikoinaan vanhalla kentällä kävivät, muistavat missä suht vaatimaton katsomo oli. Nyt olisikin samalla aika hieman raivata lepikkoa pois kentän ympäriltä. Eiköhän joltain nuorisoverstaalta löytyisi apuja katsomon tekemiseen ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy