ÄKS

Kuuloauto tulee Äänekoskelle – Ikääntyvien kuulon seulonnalle on tarvetta

28.06.2016 09:00
Kuuloauto parkkeeraa Äänekoskelle 12.7.
Kuuloliiton Kuuloautossa seulaan on matala kynnys. Kuuloauto kiertää kesän aikana lähes sata paikkakuntaa tarjoten mahdollisuuden testauttaa kuulonsa sekä saada tietoa kuulosta ja kuulonkuntoutuksesta. Äänekoskelle kuuloauto tulee 12. heinäkuuta. Auto parkkeeraa Äänekosken torille.

 

Monet ikääntyvät sinnittelevät ikäkuulon eli ikääntymiseen liittyvän kuulon heikkenemisen kanssa jopa kymmenen vuotta. Diagnoosin viivästyminen saattaa vaikuttaa esimerkiksi siten, että huonokuuloinen uupuu töissä tai välttelee sosiaalisia tilanteita. Varhaisella kuuloseulonnalla voitaisiin saada vaikuttava ja kustannustehokas kuntoutus ajoissa käyntiin.

Kuulon heikkeneminen on osa ikääntymistä, ja ikäkuuloisuus onkin kansantauti sitä kirjaimellisemmin mitä suurempi osa väestöstä on ikääntyvää. Lisäksi työurien pidentäminen tarkoittaa muun muassa sitä, että työelämässäkin on yhä enemmän ikääntyviä, joille töistä suoriutuminen heikkenevän kuulon kanssa saattaa olla uuvuttavaa.

– Ikäkuuloisuuteen liittyvät ongelmat ja liitännäissairaudet rajoittavat psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä, ja kuulon heikkenemisen vaikutukset ovat merkittäviä sekä yksilölle että yhteiskunnalle varsinkin nykyisessä kommunikaatio- ja informaatioyhteiskunnassa, Kuuloliiton toiminnanjohtaja, audiologi Pekka Lapinleimu sanoo.

Koko ikäluokan kattavat kuulontutkimukset päättyvät koulun loppuessa. Siitä eteenpäin seulontoihin valikoituvat esimerkiksi melutyötä tekevät, mutta kuulon heikkenemisen yleistyessä ja kiihtyessä 60–70 vuoden iässä kuuloa ei enää tarkkaillakaan.

Ikääntyvien kuulon heikkenemistä olisi kuitenkin erityisen tärkeää seurata.
– Vähitellen kuulon heikkeneminen etenee korkeista äänistä puheen kuulemisen alueelle, minkä seurauksena keskustelutilanteet voivat muuttua uuvuttaviksi ja sosiaalisia tapahtumia aletaan vältellä, Lapinleimu kuvailee.
Seulonnan tarvetta lisää myös se, ettei vähä vähältä tapahtuvaa kuulon heikkenemistä aina huomata tai haluta myöntää itse. Kuulon heikkeneminen voi alkaa haitata jo työikäisenä, ja suurimmalla osalla 75-vuotiaista kuulo on heikentynyt.

– 60 vuotta täyttäneille tehtävälle yleiselle kuuloseulalle olisi selkeästi kysyntää, Lapinleimu toteaa.
Yksi Kuuloliiton toiminnan tavoitteista onkin ikääntyville kohdistettujen seulojen saaminen osaksi terveydenhuoltoa. Tarve seulonnalle on havaittu esimerkiksi Kuuloliiton Kuuloauton kierroksella ympäri Suomea. Kuuloautossa seuloja toteutetaan matalan kynnyksen periaatteella. Autossa tehdyn kuuloseulan perusteella ohjataan jatkotutkimuksiin, jos ne ovat tarpeen. Esimerkiksi Kemissä toukokuun puolivälissä reilusta kahdestakymmenestä seulotusta jatkotutkimuksiin ohjattiin yli puolet. Vaikuttaakin siltä, että Kuuloautossa tarjottava seula tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten hakeutuisi kuulontutkimukseen, vaikka sille olisikin tarvetta.

Kuuloliiton yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa järjestämällä kuuloautokierroksella on mahdollisuus testata kuulonsa sekä saada tietoa kuulovammaisuudesta ja kuulonkuntoutuksesta. Kuuloseula on tarkoitettu henkilöille, jotka epäilevät kuulonsa heikenneen ja joilla ei vielä ole kuulokojetta. Kuuloauto-toimintaa pyörittävät Kuuloliiton kouluttamat vapaaehtoiset sekä Kuuloliiton toimihenkilöt. Tänä vuonna Kuuloauto pysähtyy noin 80 paikkakunnalla, ja varauksia on tehty myös ensi vuodelle.

 

Kuuloauto Äänekosken torilla 12.7.

Vastaa

  1. Maisa sanoo:

    Isä sinnitteli huonon kuulonsa kanssa kymmeniä vuosia ja sittenkin marssi kuulotestistä raamit kaulassa ulos kun testaaja varoitteli panemasta kuulolaitetta piironginlootaan (johon se kuitenkin unohtui, kun äijältä oli jo kuolleet ne neuronit päästä, joiden on tarkoitus kuulolaitteen kautta tulevaa ääntä vastaanottaa ja käsitellä. Näin käy jokaiselle, joka liian pitkään odottaa: käyttöä vailla olevat aivojen osat kuolevat).

    Perhe, etenkin äitini, patisti isää kuulotesteihin 20 vuotta. Isä meni vasta kun äiti sairastui eikä jaksanut enää huutaa 2-5 kertaa samaa asiaa. Äiti parka. Helppohan meillä lapsilla, paitsi puheluista tulee surrealistisia kun isä puhuu omiaan kuulematta, mitä hänelle sanoo.

    Kai olisi halvempi ja tehokkaampi hoitaa ajallaan ne, jotka haluavat, kuin puolipakolla tällätä nappi korvaan vanhoille ukoille, joille ei niistä enää hyötyä ole. Laitteet ovat postimerkin kokoisia ja painoisia, lähes näkymättömiä ja tuntumattomia korvan takana. Ei ole sitä rintataskuun pantavaa painavaa patterikoteloa eikä johtoa, joka takertuu. Eivätkä laitteet vingu ja vongu. Ja iän näkee pääsääntöisesti naamasta, kuulolaite ei sitä paljasta. Jos 70-vuotias on mielestään nuoren näköinen, hänet on syytä viedä myös optikolle.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy