ÄKS

Kymppitalo näyttää olleen sisätiloiltaan varsin värikäs

17.11.2018 17:54 (muokattu 17.11.2018 18:00)
Suojarinne kymppi. Kymppitalo. Äänekoskentie 1305 on pian enää muisto vain. Vuonna 1968 rakennettu, tuohon aikaan upeaksi luokiteltu betoninen seitsenkerroksinen hissitalo valmistui Suojarinteen työntekijöiden asuintaloksi. 
Aurinkoisena marraskuisena lauantaina ei Kymppitalo näytä enää yhtään pelottavalta, vaikka julkisivu on rouhaistu kokonaan irti.  

 

Suolahdessa sijaitsevan Kymppitalon purkaminen alkoi lokakuun lopulla. Alustavien töiden, eli asbestin purkamisen ja muun haitallisen aineksen poistamisen jälkeen on päästy aivan tositoimiin, kun talosta on rouhaistu julkisivu jo kokonaan pois. Työ valmistuu vuoden loppuun mennessä, ja sen jälkeen aluetta päästään kehittämään siten, kuin kaavassa on määritelty. 

Purkaminen ei ole pelkkää hajoittamista, vaan myös kierrättämistä. Kaikki mahdollinen aines kierrätetään oikeaoppisesti. Kympin pihassa onkin läjäpäin rautaromua: pattereita, harjaterästä sekä muuta kierrätykseen kelpaavaa purkujätettä. Suuresta kerrostalosta löytyi myös jättimäärä jääkaappeja sekä liesiä. Näkyypä jäänyt muutosta tähteelle myös jokunen televisio ja mikroaaltouunikin.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy