ÄKS

Lähde kokemaan Kalevala – Kalevalamaraton Hoikkassalissa lauantaina

27.02.2015 10:34
Äänekosken Kalevalaiset naiset ry, yhteistyössä muun muassa Äänekosken Kirjaston ja alueen Karjalaseurojen kanssa, järjestää Kalevalan päivänä varsinaisen kulttuuriurakan: Tarkoituksena on lukea Kalevala kannesta kanteen.

– Minä olen yli 10 vuotta haaveillut tällaisesta tempauksesta, ja kun puhuin tästä Kalevalaisten naisten kokouksessa, niin siellähän heti innostuttiin, Maija Piitulainen kertoo.

Kansalliseepos on tarkoitus lukea siten, että lukijoita olisi mahdollisimman monta. Kaikki halukkaat pääsevät lukemaan. Kuuntelemisen ohessa voi tutustua kirjaston kokoamaan Kalevalaiseen kirjanäyttelyyn.
– Tarkoitus on pitää kiinnostusta yllä läpi tempauksen. Lukija vaihdetaan tauottomasti, ettei kuuntelukokemus häiriinny. Ja siihen asti jatketaan, että koko teos on luettu, Piitulainen kertoo.

Tarkoituksena on innostaa ihmisiä lukemaan ja kuuntelemaan Kalevalaa. Paikalla voi piipahtaa hetken verran, tai yrittää jaksaa koko urakan loppuun.
– Pientä evästä ja vaikka tyynyäkin voi ottaa mukaan, että jaksaa. Mutta kyllähän se jo turnauskestävyyttä vaatii, että läpi asti jaksaa, Piitulainen naurahtaa.

Kalevalamaraton, Hoikkassalissa
28. helmikuuta alkaen kello 10.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy