ÄKS

Matti Tiusanen mukana lähes 200-kiloisen uroskarhun kaadossa – Ääneseudun alueella vielä yksi lupa jäljellä

26.08.2016 16:53 (muokattu 26.08.2016 17:11)
Karhujenmetsästyksen poikkeuslupia myönnetään kannanhoidollisin perustein, siis esimerkiksi niiden tekemien vahinkojen, häiriökäyttäytymisen ja lukumäärän perusteella. Kuva: beeki, cc0, www.pixabay.com
Ensimmäinen Äänekosken lähialueen karhu kaatui ripeästi metsästyskauden avauksesta. Nopea oli myös itse tilanne, Matti Tiusanen ehti juuri ja juuri paikalle.

 

Suomen riistakeskus myönsi Äänekoskelle ja lähialueelle tänä vuonna vain kaksi poikkeuslupaa karhujen metsästykseen. Metsästyskausi käynnistyi lauantaina 20. elokuuta ja ensimmäinen uroskarhu kaatui jo torstaina aamuyöllä Konneveden puolella.

Sumiaisissa asuva Matti Tiusanen sai tekstiviestillä hälytyksen karhusta kello neljä aamuyöllä. Viitasaarelainen mies ampui karhun metsästyskoiran haukusta vain hetkeä myöhemmin puoli kuuden aikaan.

– Kun viesti karhusta tulee, niin heti on lähdettävä. Nyt kaato tapahtui niin nopeasti, että en ollut passissa kovin pitkään eivätkä kauempana asuneet ehtineet paikalle ollenkaan, noin 20 metsästäjän porukassa mukana ollut Tiusanen kertoo.

Konnevedellä kaadettu karhu oli hieman vajaa 200-kiloinen uros, jonka tassun leveys oli 13 senttimetriä. Tiusasen arvion mukaan karhu oli keski-ikäinen.

Karhun nahka, kallo ja siitinluu menivät metsästysperinteen mukaan karhun ampujalle.

Karhunmetsästys on tuttua Matti Tiusaselle (oik.). Tänä syksynä ensimmäinen reissu tehtiin heti ensimmäisenä metsästyskauden päivänä Ilomantsissa. Kuvassa poika Antti ja lokakuussa 2012 kaadettu karhu.

Karhunmetsästys on tuttua Matti Tiusaselle (oik.). Tänä syksynä ensimmäinen reissu tehtiin heti ensimmäisenä metsästyskauden päivänä Ilomantsissa. Kuvassa poika Antti ja lokakuussa 2012 kaadettu karhu. Kuva: Matti Tiusanen.

ENSIMMÄINEN LÄHIALUEEN yhteislupa kattaa Äänekosken länsiosan lisäksi Kannonkosken, Kivijärven itäpuoliselle alueen, Saarijärven pohjoisosan ja Viitasaaren länsiosan. Toinen, nyt käytetty, yhteislupa puolestaan ulottui Konnevedelle ja Äänekosken itäosiin.

Ala-Keiteleen riistanhoitoyhdistyksestä kerrotaan, että vielä jäljellä olevan poikkeusluvan kanssa ei pidetä kiirettä. Pertti Hokkasen mukaan karhut ovat levittäytyneet tasaisesti lähialueelle viime vuosina.

– Tarkkailemme tilannetta ja harkitsemme, tarvitaanko karhuja poistaa. Seuraamme esimerkiksi häirikkötapauksia tai asutusten läheisyyteen tulevia karhuja. Mieluiten kaadamme uroksen, Hokkanen kertoo.

Kolmisen vuotta sitten Äänekosken alueella ei tehty, tai ainakaan ilmoitettu, karhuhavaintoja lähes lainkaan. Hokkanen muistuttaa, että varsinkin kaikki pihapiirissä tehdyt havainnot tulisi aina ilmoittaa riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöille.

Tänä vuonna koko Keski-Suomessa on seitsemän poikkeuslupaa karhunmetsästykseen. Metsästyskausi kestää lokakuun loppuun asti.

Vastaa

  1. Repe sanoo:

    Yle areenassa ohjelma nimeltä karhumies. Kannattaa katsoa, siinä on miehellä oikea asenne karhuihin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy