ÄKS

Lantelantien rumpuun hurjan ohituksen jälkeen autonsa romuttanut ei saanut vankeutta

17.04.2017 18:51

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaati nelostiellä rajusti kaahanneelle 21-vuotiaalle miehelle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi vantaalaismiehen syyllistyneen kyseiseen tekoon, mutta tuomitsi hänet vankeuden sijaan sakkoihin.

Rikos tapahtui syyskuun 2015 lopulla illan pimeydessä. Mies ylitti Konginkankaalla Jyväskylän suuntaan ajaessaan suurimman sallitun nopeuden roimasti. Vauhtia miehellä oli vähintään 150 kilometriä tunnissa, kun rajoitus oli alueella 80 tai 100 km/t.

Näin kaahatessaan mies ohitti Konginkankaan taajaman kohdalla yhden auton ohituskieltoalueella. Pian mies ohitti pitkän autoletkan kohdassa, jossa tie nousee hieman ja kaartuu oikealle. Näkyvyys paikassa on erittäin huono.

Lopulta mies menetti autonsa hallinnan. Noin kello 22.33 auto suistui suoralla tiellä ojaan oikealle. Auto törmäsi Lantelantien tierumpuun, kierähti katon kautta ympäri ja romuttui kauttaaltaan.

Onnettomuudessa loukkaantunut mies kiisti syytteen, sillä hänen mukaansa kenenkään muun turvallisuus ei ollut vaarassa.

Oikeus määräsi miehen 50 päiväsakkoon. Laskua tuli 300 euroa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy