ÄKS

Laulaen iloiten – Kamarikuoro Sonoren moniääninen ystävyyskohtaaminen

25.05.2017 08:22
Kamarikuoro Sonore saa vieraakseen ystäväkuoronsa Virosta.
Pian on luvassa moniäänistä herkkua, kun Sonore saa vieraakseen virolaisen kuoroystävänsä, Riispere Kammerköörin.

 

Jos halutaan etsiä syyllistä siihen, miksi virolainen vuonna 1988 perustettu Riisipere Kammerkoor tulee Äänekoskelle, niin syyllinen ilmoittautuu ilomielin itse. Vuonna 1995 Pertti Anttonen lähti Konnevedelle kuuntelemaan kunnan virolaisen ystävyyskaupungin, Nissin kunnasta kotoisin olevaa kuoroa ja ihastui heti.

– Ajattelin mielessäni, että kiva olisi päästä muuallekin esiintymään kuin Keski-Suomeen. Kirjoitin kirjeen ja siitä se sitten lähti. Ensimmäisen kerran Sonore kävi virossa esiintymässä ja sen jälkeen olemme vierailleen vuoroin toistemme luona parin kolmen vuoden välein, Anttonen kertaa kuorojen kohtaamista.

Riisipere Kammerkoor – nyt on harvinainen tilaisuus lähteä kuulemaan virolaista kuorotaiteilua.

Ja pian taas tavataan, tällä kertaa saamme Sonoren virolaisen ystäväkuoron Äänekoskelle. Kaikelle kansalle on tarjolla musiikin ilosanomaa Koiviston seurantalolla lauantaina 27. toukokuuta, jolloin saadaan kuulla näitä kahta upeaäänistä kuoroa sekä kokea oikeat vanhan ajan iltamat. Musiikin nauttimisen lisäksi voi laittaa jalalla koreasti Kyläpelimannien ja Sonorettesin tahdittamana.

Ystävyysvierailulla on taivuttu monenlaiseen, kun esiinnytään kirkoista päiväkoteihin. Ohjelmisto viilataan tietenkin aina paikkaan sopivaksi.

Se taitaa olla tämän jutun suola ja sokeri, kun kuoro haastaa itseään aina tilanteeseen sopivaksi.

– Riisipere Kammerkoor saapuu Äänekoskelle perjantaina 26. päivä, ja illalla esiinnymme Hietaman kirkossa iltavesperin merkeissä. Virolaisia ystäviämme saapuu paikalle 16, ja majoitamme heidät sonorelaisten koteihin. Kielimuurista ei ole tietoakaan, sillä suurin osa osaa puhua suomea tai ainakin ymmärtää sitä, tenori Tapani Mäkinen kertoo.

Nyt on siis hyvä ja harvinainen tilaisuus päästä kuulemaan virolaista kuoroa.

– Virossa kuorojen taso on hyvä, sillä maassa on vahva kuorolauluperinne, Anttonen tietää.

Vuonna 1991 perustettu Sonore on esiintynyt Viron lisäksi Saksassa Bremerin ja Hannoverin joulumarkkinoilla, sekä Yhdysvalloissa Washingtonissa ja Oregonissa. Sonorea johtaa Malla Kärkkäinen ja Riisipere Kammerkooria Cätly Talvik.

Onko mahdollista edes toivoa, että kaksi upeaa kuoroa esiintyvät yhdessä Koivistonkylän iltamissa?

– Jaa, sehän nähdään sitten, Sonoren alttoääni Sanna Valtoaho sanoo mystisesti hymyillen.

Perjantaina 26.5. Iltavesper Hietaman kirkossa

Lauantaina 27.5. Iltamat Koivistokylän Seurantalolla kello 18-21, jossa esiintyy Sonore ja Riisipere Kammerkoorin lisäksi Sonorettes ja Kyläpelimannit. Lopuksi tanssia.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy