ÄKS

Leppänen ennustaa: KyysYsäreissä rikotaan yleisöennätys

11.07.2018 13:25 (muokattu 11.07.2018 15:11)
Ysärimusan parhaimmistoa edustava Solid Base on KuusYsäreiden odotettu pääesiintyjä.
Suolahden Asemakatu muokkautuu tapahtumakeskukseksi, kun ostokeskuksen edustalla järjestetään perjantaina perinteinen Route 69 Meeting ja lauantaina villi KuusYsärit.

 

– Ennakkolippuja on mennyt enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä! Kyllä yleisöennätykset tulee menemään kirkkaasti rikki, tapahtumien organisaattori Matti Leppänen sanoo.

Ihmisiä on lipunostoon houkutellut muun muassa suurehko radiomainoskampanja, joka on pyörinyt HitMix-radiokanavalla aina juhannuksesta saakka.

– Ollaan oltu nyt entistä paremmin esillä, muun muassa HitMix-yhteistyön vaikutuksesta. Itse asiassa juuri tulin HitMixin haastattelusta.

Leppänen arvioi aiemmin, että paikalle saattaa tulla yli 3 000 ihmistä. Väenpaljouteen on varauduttu: paikalle on tulossa paljon järjestysmiehiä ja muuta työväkeä, jotta kaupunkifestarit sujuisivat moitteetta. Leppänen kehoittaa ainakin Suolahtelaisia saapumaan paikalle kävellen, ettei parkkipaikoista tulisi pulaa. Parkkipaikkoja löytyy onneksi reippaasti muun muassa S-Marketin ja K-Supermarket Suosikin pihasta.

Tapahtuma-alueen kasaaminen alkaa torstaina. Apuun rientävät muun muassa Ärmy ry:n ja Suolahden seudun harrasteajoneuvokerhon väki, kuten aikaisempinakin vuosina.

– Kasaaminen sujuu jo rutiinilla, Leppänen sanoo.

Leppänen uskoo, että ennakkolippuja menee vielä ja kehottaakin tulijoita varmistamaan sisäänpääsyn hyvissä ajoin.

– Torstaina myydään vielä lippuja ja ainakin lauantaille suosittelen ostamaan lipun ennakkoon. Ennakkoon lipun ostaneet pääsevät sisään ilman jonottamista, jos ovat ostaneet liput Viljoksesta ja saaneet lopullisen rannekkeen, Matti vinkkaa.

 

Route69 Meeting pe 13.7. klo 15 alkaen. Liput ennakkoon 15e, portilta 20 euroa
Autonäyttelyyn vapaa pääsy klo 17.30 saakka.
Esiintyjät järjestyksessä: Pelle Miljoona United, Alabama riders, Not so perfect strangers, Wicked flame, Peer Günt

KuusYsärit la 14.7. klo 18.00 alkaen. Liput ennakkoon 25e, portilta 30e
Esiintyjät järjestyksessä: DJ ICE K, Chorale, Mighty 44, E-rotic, Solid Base

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy