ÄKS

Liikenneturvallisuutta vaarantaneille vuorimännyille sanotaan hyvästi!

11.09.2018 17:29
Goodbye vuorimännyt, hello ympäristötaide!
Jättimäisiksi kasvaneet ja liikenneturvallisuutta vaarantaneet vuorimännyt kaadetaan Suolahdessa.

 

Asemakadun uudemman rautatiesaseman päässä olevan kiertoliittymän vuorimännyt häviävät katukuvasta. Valtavan suureksi kasvaneet vuorimännyt ovat puhuttaneet Suoalahdessa jo pitkään. Avohakkuun myötä vuorimäntyjen keskellä oleva ympäristötaide pääsee pois piilostaan. Rautatietä kuvaava teos kuvaa uuden ja vanhan asemaa yhdistävää Asemakatua, joka on ollut monien tietokilpailujen kiperä kysymys: Minkä kaupungin (nykyisen taajaman) pääkadun molemmissa päissä on rautatieasema?

Vuorimäntyjen hävitys alkoi tiistaina 11. syyskuuta.

Moni on jo saattanut unohtaa mitä vuorimäntyjen seassa lymyää.

Vastaa käyttäjälle Marko TuhkanenPeruuta vastaus

  1. En persson sanoo:

    Nin pitää tehdä myös Äänekosken keskustan ympyröille eli siivota kaikki törky pois ja etenkin tehtaalle menevän ympyrän Pujot pois.
    Samoin vierus kivet jotka irtoaa jatkuvasti ja asfaltti tilalle ja ovat haitaksi isoille autoille.

  2. Tapani Olli sanoo:

    Joo kerrankin jotain järkevää. Äänekosken Kotakennääntiellä päinvastoin aivan järjettömästi istutettu kuusia Nesteen ja autoliikkeen välille Ei näe matalasta autosta tultaessa tielle huoltamolta tai Purokadulta. Ja kuuset kasvavat koko ajan.

  3. Marko Tuhkanen sanoo:

    Nythän olisi loistava tilaisuus kehittää ympyrää ja valaista raiteet!

  4. Kannattaja! } sanoo:

    Kirkonmäellä vois myös käyttää kirvestä Vellamontien ja Mämmensalmentien risteyksessä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy