ÄKS

Liikenneyhteyksien parantaminen: Liikenneviraston suuri ratahanke valmistui tiistaina

15.08.2017 13:16
Jyväskylän ja Äänekosken välisessa rataremontissa muun muassa uusittiin sepelit ja ratakiskot. Kuvassa ratatyömaa Suolahdessa elokuun alussa vuonna 2016.
Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen rataosuus valmistui suunnitelman mukaisesti tiistaina 15 elokuuta.

 

Ratahankkeessa Keski-Suomen ratayhteyksiä peruskorjattiin vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Samalla rataliikenteen turvallisuus parani ja ympäristökuormitus pieneni.

Työmaa työllisti kaikkiaan 1 500 ammattilaista, jotka tekivät töitä kolmessa vuorossa, 350–400 henkilöä kerrallaan.

– Hankkeen aikataulu oli tiukka, ja siinä pysyminen vaati paitsi hyvää suunnittelua ja ammattitaitoa, myös vahvaa sitoutumista kaikilta mukana olleilta, kiittelee projektipäällikkö Mikko Heiskanen Liikennevirastosta.

 

HANKE PAINOTTUI noin 47 kilometrin mittaiselle Jyväskylä–Äänekoski välille. Parannustöitä tehtiin myös yksittäisissä kohteissa välillä Tampere–Jyväskylä.

Jyväskylä–Äänekoski -välillä rakennustöihin sisältyivät muun muassa rataosuuden sähköistys, Kangasvuoren tunnelin korjaus ja ratarakenteiden peruskorjaus. Lisäksi rataosuuden tasoristeysten turvallisuutta lisättiin parantamalla ja poistamalla tasoristeyskohtia.

Rataosuuden työt ajoittuivat pääosin vuoteen 2016.

Vuonna 2017 parannustöiden painopisteessä oli Tampere–Jyväskylä -väli. Rataosuuden tunneleihin tehtiin peruskorjauksia ja Tampere–Orivesi -välille lisättiin turvalaitteita. Isoimmat korjaukset tehtiin Lahdenvuoren ja Paasivuoren tunneleissa.

–Liikennöinti rataosuudella on hankkeen valmistuttua aikaisempaa ympäristöystävällisempää, sillä pääosa liikenteestä tapahtuu sähköjunakalustolla. Lisäksi junaliikenteen turvallisuus ja sujuvuus paranevat merkittävästi hankkeen myötä huolimatta siitä, että liikennemäärät lisääntyvät. Kunnossapitokustannusten pieneneminen kuuluu myös hankkeen positiivisiin vaikutuksiin, Heiskanen sanoo.

 

ÄÄNEKOSKEN biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeen rataosuus toteutettiin allianssimallilla. Mallissa tilaaja ja palveluntuottaja muodostavat allianssin, joka yhdessä vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta.

Ratahankkeen tilaajana toimi Liikennevirasto ja hankkeen palveluntuottajana VR Track Oy.

Hankkeen kustannukset olivat kaikkiaan 90 miljoonaa euroa.

Vastaa

  1. Alpo sanoo:

    Tehtaan tuotteet saadaan nyt Vuosaaren satamaan, mutta puuraaka-ainetta tuovat tuhannet rekat tukkivat surkean nelostien. Jälleen budjettiesityksestä puuttuu nelostien parannusrahat Kirristä pohjoiseen.

    Kuvitteleeko maan hallitus, että raaka-aine kenties uitetaan tai lennätetään tehtaaseen???

    Montako ihmishenkeä pitää menettää, montako miljoonaa tuntia työaikaa ruuhkissa jonottaa, ennenkuin vuosikymmeniä lykätty väylä korjataan liikenteen vaatimalle tasolle?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy