ÄKS

Liikkarin kuntosali ja liikuntaryhmät muuttavat

23.03.2018 14:21
Liikuntatalon voima-ja kuntosali, sekä liikuntaryhmät toimivat väIstötiloissa toistaiseksi. 

 
Liikuntatalon kunto- ja voimailusalin laitteita siirretään Hiskinmäen koulun ruokasaliin
26.-27. maaliskuuta. Korvaava sali on osittain käytössä keskiviikosta 28. maaliskuuta lähtien. Loput laitteista tuodaan
salille huhtikuun aikana.

Kulku korvaavalle kunto- ja voimailusalille on reittiavaimella, jonka voi lunastaa Äänekosken uimahallin kassalta 20 eurolla (uudet avaimet/uudet lataukset). Ne tulevat myyntiin 27. maaliskuuta alkaen. Niillä asiakkailla, joilla on liikuntatalon reittiavain voimassa, voivat käyttää Hiskin kunto- ja voimailusalia avaimessa olevan
päivämäärän mukaisesti (myös seniorikorttilaisilla on oikeus käyttää ko. kuntosalia).

Liikuntatalon kuntosalien ohjatut liikuntaryhmät (26.3.-13.5.2018) siirtyvät Ääneseudun
Kuntokeskukselle 26. maaliskuuta alkaen. Toiminnasta vastaavat Äänekosken kaupungin erityisliikunnanohjaajat Tiina Liimatainen ja Heidi Kaskismaa. Järjestöjen ryhmät siirtyvät
kuntokeskuksen tai terveyskeskuksen saleihin sovitusti käyttäjien kanssa.

Hiskin kunto- ja voimailusali on auki reittiavaimella ke 28.3 alkaen:
Arkisin 6.00 – 21.30
La – Su 6.00 – 20.00

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy