Liikkarin peruskorjaus lähestyy


Kuva: Äänekosken kaupunki

Äänekosken kaupunki sai 3. toukokuuta päätöksen 400 000 euron avustuksesta, joka kohdistetaan Liikuntatalon peruskorjaukseen.

 

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että ministeriö ja valtioneuvosto on ollut myötämielinen ja olemme saaneet rahoitusta näihin hankkeisiin.
Vapaa-aikatoimi sekä tekninen toimiala ovat valmiina aloittamaan peruskorjauksen vielä tänä keväänä.
– Urakkatarjoukset sekä suunnitelmat on tehty, nyt kun on rahoitus niin voidaan lähteä eteenpäin. Mutta katsotaan nyt koulujen loppuun asti ainakin, vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen sanoo.

On mahdollista, että peruskorjausta pystytään porrastamaan tietyiltä osin, jotta liikuntatalon käyttöhäiriöt voidaan minimoida. On kuitenkin selvää, että Liikuntatalo joudutaan sulkemaan.
– Peruskorjaus on tehtävä, ja nyt pitää vaan vähän aikaa kärsiä, että saadaan se tehtyä

Liikuntatalon remontti tulee mitä todennäköisemmin vaikuttamaan koripallon sarjapeleihin, sillä palloilusali tulee olemaan pitkiä aikoja käyttökiellossa. Auvisen mukaan sarjapelien ja muidenkin harrasteiden järjestämistä on mietitty hyvissä ajoin etukäteen.
– Hiskinmäen palloilusali ja ammattikoulu ovat yhä käytössä ja uuden lukio 1000 neliöinen, kolmeen osaan jaettava sali valmistuu myös. Lukion sali on lähes yhtä suuri  kuin Liikuntatalon sali, mutta siinä ei ole katsomoita eikä puulattiaa, joten kaikkien tasojen pelejä siellä ei voi järjestää, mutta ainakin junioripelit ja harjoitukset ovat mahdollisia. Sarjapelien järjestelyissä pitää katsoa, voiko niitä pelata väliaikaisesti Jyväskylässä tai esimerkiksi Laukaassa, Auvinen sanoo.