ÄKS

Liikuntatalon remppaan ministeriöltä 400 000 euroa

03.05.2017 10:06 (muokattu 03.05.2017 11:00)

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja perusparantamiseen yhteensä 33, 4 miljoonaa euroa. Äänekoskella Liikuntatalon peruskorjaukselle herui potista 400 000 euroa. 

Avustuksilla edistetään laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, peruskorjaamista ja varustamista.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä päätettäville hankkeille myönnettiin yhteensä 21, 9 miljoonaa euroa.  Avustukset kohdennettiin perusliikuntapaikkoihin, lähinnä uima-, jää- ja liikuntahalleihin. Suurimmat avustukset saavat uimahallihankkeet. Korotettu avustus myönnettiin kahdelle hankkeelle, Pälkäneen Kostia-Areenalle ja Kuusamon jäähalli-liikuntahallihankkeelle, joissa molemmissa syntyy kaksi merkittävää liikuntatilaa samalla kertaa. Avustusta sai kaikkiaan 29 hanketta. Liikunnan koulutuskeskusten peruskorjaushankkeita tuetaan 2,5 miljoonalla eurolla.

Aluehallintovirastoille myönnettiin yhteensä 9 miljoonaa euroa edelleen myönnettäväksi pienten liikuntapaikkahankkeiden avustamiseen.

Ministeri Grahn-Laasonen toivoo, että aluehallintovirastot osoittavat avustuksia erityisesti koulujen ja päiväkotien pihojen kehittämiseen liikuntaa suosiviksi. Ministeri pitää myös tärkeänä uusien, nuorison suosimien liikuntalajien olosuhteiden kehittämistä.

– Arkiliikuntaan ja matalan kynnyksen liikuntaan osoitetut avustukset palvelevat kaikkien suomalaisten mahdollisuutta liikkua, ikään tai sukupuoleen katsomatta, toteaa Grahn-Laasonen.

Ministeri on tyytyväinen siihen, että lähes kaikki opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa vuodelle 2017 merkityt hankkeet ovat hakeneet avustusta ja niille se myös voitiin myöntää.

– Hienoa, että kunnat panostavat monipuolisiin liikuntapaikkoihin ja asukkaidensa liikkumiseen. Liikuntapaikat tukevat erinomaisesti myös lasten ja nuorten liikuntaa ja seuratoiminnan edellytyksiä. Koulujen ja päiväkotien pihojen kunnostaminen tukee hallituksen tavoitetta, että jokainen lapsi voisi liikkua vähintään tunnin koulupäivän aikana, toteaa ministeri.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy