ÄKS

Liikuntatapahtuma tekee lajien kokeilemisesta helppoa

25.08.2016 12:08 (muokattu 25.08.2016 13:36)
Viime vuonnakin jumpattiin iloisesti yhdessä.
Urheiluseurat, yhdistykset ja yritykset liikuttavat äänekoskelaisia hyvässä yhteishengessä.

 

Äänekosken Urheilijoiden organisoima perinteinen liikuntatapahtuma pidetään Äänekosken rantapuiston kauniissa maisemissa lauantaina 27. elokuuta.

– Tapahtuman tarkoituksena on kylvää ihmisiin liikuntaintoa tuomalla mahdollisimman paljon eri lajeja ja harrastuksia esiin, järjestäjät kertovat.

Kello yhdestätoista eteenpäin rantapuiston alueella pääsee tutustumaan eri lajeihin omassa tahdissaan. Samalla voi kerätä leimoja tapahtuman omaan liikuntapassiin, jolla voi lopulta osallistua arvontaan. Arvonnassa palkintoina on muun muassa Äänemäen kausikortteja, uimahallilippuja ja tutustumiskierroksia Äänekosken tennishalliin.

ÄU:lla on tapahtumassa useampia eri pisteitä lentopallosta yleisurheiluun ja ampumahiihtoon.

Voit testata nopeuttasi, hypätä pituutta ja hypätä sen jälkeen kokeilemaan lentopalloa. Kuulostaako ampumahiihto vähän hassulta harrastukselta näin elokuussa? ÄU:n pisteellä sekin onnistuu, kun paikalle tuodaan laser-ase, jolla pääsee testaamaan omaa ampumatarkkuutta. Lieneekö tässä iltapäivän suosituin piste?

ÄU:n yleisurheilurastilla pääsee pinttelemään nopeuskisassa. (arkistokuva vuodelta 2015)

ÄU:n yleisurheilurastilla pääsee pinttelemään nopeuskisassa. (arkistokuva vuodelta 2015)

Huiman koripallon pisteellä pääsee kokeilemaan taitojaan ”kaksi vastaan kaksi” tyyppisessä koripallomatsissa. Ilakoinnin maksimoimiseksi tarkoitus on saada joukkueisiin tasaisesti sekä korisharrastajia että aloittelijoita.

Huima edustaa myös futiksen alalla. Rantapuiston nurmikolle tuodaan maali, johon omia maalipotkujaan pääsee testaamaan. Kaverusten tai vaikka perheen kesken voi vaikka ottaa pienen kisan potkujen tarkkuudesta.

Liikuntatapahtumassa ei ole erillistä aikataulua, vaan liikkujat saavat kulkea rasteilla mielensä mukaan pitkin iltapäivää. Ainoastaan Liikuntakeskus Likean vetämät lyhyet yhteisjumpat on ajoitettu tarkemmin, jotta mahdollisimman moni saadaan paikalle yhtä aikaa. Rantanurtsilla jumpataan heti alkajaisiksi noin kello 11 ja toisen kerran kello 13.

 

Koko Perheen Iloinen Liikuntatapahtuma Äänekosken rantapuistossa 27.8. klo 11–14. Vapaa pääsy.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy