ÄKS

Liikuntatoimi sai kulttuuripuolen ylijäämäeurot ja sen lisäksi lisämäärärahaa

18.02.2019 19:17
Valtuustosalissa harmiteltiin urheilun ja kulttuurin välistä eurokuilua. 

 

Kaupunginvaltuusto myönsi marraskuussa vapaa-aikalautakunnalle lisämäärärahaa 80 000 euroa, joista liikuntatyön menoihin kohdentui 70 000 euroa. Liikuntatoimen osalta määräraha jakautui 40 000 luistinratojen ja hiihtolatujen kunnossapitoon, sekä 30 000 euroa liikuntatalon remontin myötä tulleisiin irtaimistohankintoihin kuten kuntosalilaitteisiin, painimattoon ja kiipeilyseinän varusteisiin.

Liikuntatyön vastuualueen nettomenot ylittyivät myönnetystä lisämäärärahasta huolimatta arvion mukaan yhteensä 119 000 euroa.

Kulttuurityön nettomenot alittuivat arvion mukaan vuonna 2018 yhteensä 78 000 euroa. Menojen alittumiseen oli useampi syy:  kulttuurituottajan sijainen aloitti vasta elokuussa, mikä säästi vastuualueelta kahden kuukauden palkkakustannukset. Kesätapahtumat saatiin tuotettua odotettua edullisimmin. Suolahtisaliin kohdistuvissa kustannuksissa säästettiin salin ollessa poissa käytöstä. Lisäksi kohdeavustuksia haettiin budjetoitua vähemmän.

Valtuusto päätti siirtää kulttuurityön vastuualueelta 78 000 euron määrärahan liikuntatyön vastuualueelle sekä myöntää vapaa-aikalautakunnalle liikuntatyön vastuualueelle 41 000 euron lisämäärärahan.

Salissa harmiteltiin urheilun ja kulttuurin vastakkainasettelusta.

Harri Piilonen (kesk) kysyi kohdentuuko eurot myös viheralueiden luistinratoihin.

– Ne ovat todella huonossa kunnossa. Puitteet ovat suorastaan surkeat, Piilonen sanoi.

Vs. vapaa-aikajohtaja Jupe Pohjalainen sanoi, että jokaiseen luistelurataan satsataan.

– Otan ilomielin vastaan 350 000 euroa rahaa, jotta saamme perusinfran kentillä korjattua, Pohjalainen puuskahti.

Pilvi Honka (vihr) vastustaa kulttuurin ja urheilun vastakkainasettelua.

– Vanhat tunteet kulttuuripuolella ovat nousseet taas pintaan, kun vakuutetaan, ettei rahaa ole, mutta liikuntapuolelle sitä tuntee aina löytyvän. Vuodesta 1983 asti Äänekoskelle on haluttu kulttuuritilaa, ja kysymys kuuluu, mihin sen suunnittelu aina tyssää, tai kuka sen tulppaa. Kulttuurikenttää pitäisi aidosti ja pikaisesti kuunnella, sillä turhautumista ja kapinaa on ilmassa, Honka sanoi.

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoi, että taide syntyy kapinasta.

– Painotalolle on tilattu jo sisäilmatutkimus ja sen jälkeen taloon tehdään kuntotarkoitus. Lähitulevaisuudessa on Painotaloa tarkoitus muuttaa monipuoliseksi kulttuurikeskukseksi. Olemme hiljaisesti hautaamassa ajatusta kokonaan uudesta kulttuuritalosta, ja panostamme kaupungin olemassa oleviin kiinteistöihin. Kulttuuripuolta ei ole unohdettu, vaan siihen aletaan seuraavaksi panostamaan, tai ainakin modernisoimaan Painotaloa, Tuononen sanoi.

Seppo Ruotsalainen (sd) ihmetteli, miksi ei Keitelejazzien yhteyteen järjestetty viime kesänä kaupungin ohjeistapahtumaa, kun kerran rahaa tuntuu olleen.

– Ajattelin, että Keitelejazz saa täyden fokuksen, mutta olin väärässä ja otin opikseni, Pohjalainen sanoi.

Tiia Turunen (vas) halusi muistuttaa, että lisämäärärahan tarve tulee ulkoapäin.

– Peräänkuulutan peiliin katsomista, ja olen samaa  mieltä Pilvi Hongan kanssa, että kulttuuriin pitää kiinnittää huomio. Liikuntaan on satsattu nyt kovasti.

 

 

Vastaa

  1. eku sanoo:

    kyllähän kulttuuriinkin on kiinnitetty huomiota mutta pahin ongelma on kaupunkimme kahdeksan kilometriä. Eihän matka ole ongelma mutta asenteet tekevät matkasta kahdekansataakilometriä.

  2. P sanoo:

    Painotalo ostettiin vuosituhannen alussa Äänekoskelle kulttuuritaloksi. Se ei koskaan kuitenkin saanut rahaa niin, että talon käyttö olisi päässyt laajenemaan tai talon kunto kohenemaan. Päinvastoin rahaa on annettu niin pienissä erissä, että korjausvelkaa on kertynyt jo isosti. Arkkitehti piirsi silloin suurisuuntaiset suunnitelmat, joita ei lähdetty toteuttamaan. Joko nyt olisi aika? Voihan niinkin ajatella, että nyt on parempi aika. Mm. led-valaisimet ovat vallanneet valaisinmarkkinat eikä muut tule enää kyseeseenkään. Ilmastointi ja rakennustekniset korjaukset odottavat tekijäänsä. Samalla tulee toteuttaa tarvittavat tilamuutokset. Painotalo huutaa rahaa! Hevoset ja urheilijat ovat jo saaneet.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy