ÄKS

Loman viimeiset riemut

03.08.2018 14:23 (muokattu 03.08.2018 14:25)
Ennen koulujen alkua Mici ja Mea Svensk ottavat ilon irti kesäloman viimeisistä päivistä.
Koulut alkavat ensi viikolla. Mici Svensk suuntaa ekaluokalle ja Mea-sisko jo neljännelle.

 

Kaksi iloista muksua hyppii trampoliinilla kauniissa auringonpaisteessa. Menossa on kesäloman viimeiset päivät, joista Mea ja Mici Svensk ottavat kaiken ilon irti. Mici aloittaa koulutiensä ensi viikolla ja isosisko Mea aloittaa nelosluokan.

– Ei jännitä yhtään, Mici sanoo.
– Oisin mä vielä halunnut olla lomalla, mutta on ihan kiva mennä kouluun, kun näkee kavereita, Mea pohtii.

Lomalla on käyty huvipuistossa, Visulahdessa ja leikitty paljon ulkona. Naapurustossa on onneksi paljon kavereita, joiden kanssa kesähelteillä on päässyt leikkimään. Kaksikko leikkii yleensä sovussa, mitä nyt välillä kinastellaan leikkipyssystä.

MEAN JA MICIN äiti Merita Santa ei ole huolissaan kuopuksen koulupolun aloittamisesta.

– Kyllä tätä on jo odotettu. Perheellämme on takana jo kahdeksan vuotta päiväkotia, joten olen ihan tyytyväinen, Santa sanoo.

Mea kulkee Markkamäestä kouluun pyörällä tai kävellen, mutta Mici pääsee hulppeasti taksilla.

– Meille ehdotettiin kyyditystä, kun Mici on niin vilkas. Jos Mici lähtisi omin päin kouluun, se varmasti unohtuisi puihin kiipeilemään. Tuntuu helpommalta lähettää Mici kouluun, kun joku on aina hakemassa kouluun ja on vastassa koulun jälkeenkin, Santa sanoo.

Perheessä ei ole vielä jaettu ”aamuvuoroja” eli katsottu kumpi vanhemmista lähettää lapset aamuisin kouluun, mutta ensimmäinen koulupäivä on suunniteltu.

– Minä otin töistä vapaata, että voin olla ekana kouluaamuna mukana. Jossain vaiheessa pitää vaan luottaa siihen, että lapset heräävät ja lähtevät kouluun. Kyllä lapset omin päin kulkevat jo pyörillä lähikaupassakin ilman, että tarvitsee huolehtia. Ja molemmilla on onneksi omat kännykät, että saa soittaa, jos huolettaa, Santa sanoo.
– Kyllähän tämä homma vähän suunnittelua vaatii, kun molemmat on koulussa. Eiköhän me jotenkin pärjätä, Miika-isä sanoo luottavaisesti.

MEA ON valmistautunut ensimmäiseen päiväänsä nelosluokkalaisena.

– Minulla on vaatteet ja korvakorutkin jo katsottu valmiiksi, Mea sanoo ylpeänä.

Mici ei suuremmin odota koulua, mutta lähtee opintielle silti varsin tyytyväisenä.

– Kaikkein parasta on varmasti kaverit ja välitunnit. Lukeminen ei ole kivaa, kun en vielä osaa, Mici sanoo.
– Minä voin auttaa sinua läksyissä. Ainakin lukemaan mitä pitää tehdä, Mea lupaa.
– Vaikka Mici ei sitä sano, niin kyllä minusta tuntuu, että se aika innoissaan odottaa koulua, Santa sanoo.

MERITA-ÄITI kertoo, että vaikka lukeminen ei vielä suju, on Mici kova laskemaan.

– Matikasta Mici tuntuu tykkäävän ja laskeekin jo tuhansissa. Mici oppii todella nopeasti ja oikein imee tietoa itseensä, kunhan saa tehdä sitä omaehtoisesti, Santa sanoo ylpeänä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy