Lumiraivo täytti somen – työpäällikkö muistuttaa, että liittymät ovat kiinteistön omistajan vastuulla


Myös Markkamäessä alkoi maanantaiaamu kolan varressa.

Viikko ei alkanut kaikkein aurinkoisimmissa merkeissä, kun pihatielle oli yön aikana ilmestynyt barrikadi. Kysyimme, kuka vastaa liittymien lumihuollosta.

 

Auraustarve syntyy kaikilla kunnossapitoluokan kaduilla, kun lunta on satanut keskimääräisesti viisi senttimetriä. Mikäli auraustarve syntyy klo 22 jälkeen, niin auraus käynnistetään viimeistään aamuyöllä, kello kolme. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä aurauskalusto lähti liikkeelle jo kello yksi. Syy aikaiseen lähtöön oli keliolosuhteiden nopea muuttuminen, kun sää lauhtui äkisti aiheuttaen teille melkoisen paksun sohjokerroksen. 

Maanantaiaamuna töihin lähteviä odotti yllätys, kun aura-auto oli pakannut lumipenkan liittymän kohdalle. Facebookiin jaettiin lumiraivon valtaan joutuneiden henkilöiden ottamia kuvia, kun yön aikana oli lähes jopa lähes metrinen, kovaksi pakkautunut lumivalli oli kotiportille ilmestynyt.

Omakoti- ja rivitaloasujan päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla maanantaina. Mitä sanoo työpäällikkö Harri Pirhonen: tuliko raivoisia soittoja?

– Soittoja tuli aivan valtava määrä, pääsääntöisesti asiallisia ja mutta kyllä asiattomiakin oli joukossa. Moni soitto koski myös sitä, milloin aura-auto tulee, sillä moni katualue oli sellaisessa sohjossa, ettei siinä päässyt henkilöautolla etenemään. Aura-auton kulku oli normaalia hitaanpaa, sillä auran piti sohjon vuoksi karhia tiet pohjia myöten. Juuri tämän vuoksi talojen liittymiin kertyi lumipenkat, kun sohjo kulkee auran edessä ja purkautui liittymiin, Pirhonen kertoo ja sanoo sään määrittelevän aurauskaluston liikkeitä. 

Pirhonen ymmärtää, että runsaslumisen talven lisäksi aura-auton tuoma penkka harmittaa ja että se koetaan ylimääräiseksi työksi. Riittävä höyläys on kuitenkin tarpeen, sillä polanteinen tie aiheuttaa myös vaaratilateita. 

– Kiinteistön omistajien velvollisuutena on poistaa tontille johtavien teiden liittymiin kertyneet lumet, se on lain kirjaama velvoite, Pirhonen sanoo. 

Pirhonen muistuttaa, ettei kiinteistöjen kunnossapito saa vaikeuttaa kadun talvikunnossapitoa ja kiinteistöjen lumia ei saa tuoda katualueelle eikä katujen näkemäalueille.

– Lumet pitää kolata omaan pihaan, eikä missään tapauksessa odottamaan tiealueelle aura-auton tuloa. Se voi aiheuttaa vaaraa muille tiellä liikkujille.

Auraamisen päätehtävä on saada tiet ajokuntoon.

– Jos joutuisimme luomaan lumet myös liittymistä, se ei ajallisesti onnistuisi, Pirhonen pohtii. 

Herättikö lumikaaos tunteita? Kerro siitä meille, kuvan kanssa tai ilman. Osoitteeseen toimitus@aksa.fi tai kommenttikenttään jutun alle. 

Vastaa

  1. Osku

    Iso kiitos piilolanniemen pikkukatujen auraajille tästä talvesta. Parasta työtä mitä näillä kaduilla on tehty. Ei ole isoja penkkoja liittymissä sekä tiet ok kunnossa

    Vastaa
  2. Lunta

    Kyllä joku järki pitäisi Aura miehillä olla tuossa. Mutta lopun viimein hienoa työtä. Ihanaa että on lunta ja pakkasta, eipähän puhuta ilmastonmuutoksesta !!!!

    Vastaa
  3. Henry

    Sehän pitäisi kaupungin maksaa kiinteistöille kun työntää ajoradan lumen toisten tontille ja laskuttaa vielä hule vedestä

    Vastaa