ÄKS

Maanantaina alkava JHL:n lakko ei näy Äänekoskella – torstaina alkava Teollisuusliiton julistama lakko näkyy voimakkaasti

20.10.2018 15:01
Suolahden vaneritehdas. Arkistokuva.
Lakko pysäyttää vaneritehtaan Suolahdessa ja viilutehtaan Äänekoskella. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto julistama poliittinen lakko ei näy Äänekoskella.

 

Teollisuusliiton hallitus päätti perjantaina uusista työtaistelutoimenpiteistä Juha Sipilän hallituksen irtisanomislakia vastaan. Taistelutoimenpiteet näkyvät myös Äänekeoskella. Lakko alkaa Suolahden vaneritehtailla ja Äänekosken viilutehtaalla torstaina 25. lokakuuta klo. 06.00 ja päättyy sunnuntaiaamuna 28.10. kello 06.00.

– Kaikki työt ovat lakossa, eli koskee kaikkia Metsä Woodin työntekijöitä, pois lukien voimalaitos, Teollisuusliiton Suolahden ammattiosasto 888 sivuilla kerrotaan.

Metsä Woodin Suolahden tehtaiden pääluottamusmies Osmo Kääriäinen kertoo lakon koskettavan myös ammattiliitto Pron toimihenkilöitä.

– Lakkoon osallistuu reilut 400 työntekijää. Lakkovahdit asettuvat tehtaiden portille torstaiaamuna, Kääriäinen sanoo.

Tuotantolinjat laitetaan käytiin maanantai-aamuna.

– Käynnistysvaihe kestää pari-kolme tuntia, Kääriäinen laskee.

Tehdasalueelta Quant ja Fin-Terpuu ei ole lakonalaisten toimipaikkojen joukossa. Torstaina alkavan lakon vaikutukset eivät koske Kurikka Timberiä.

Maanantaina 22. lokakuuta alkava JHL:n lakko ei näy äänekoskelaisten saamissa palveluissa, sillä Äänekosken JHL 608 alueella ei ole lakon alaisia työpaikkoja.

– Tilanteen mahdollisesti muuttuessa asiasta informoidaan uudelleen, yhdistyksen sivuilla kerrotaan.

Keski-Suomessa JHL:n lakko näkyy Jyväskylässä, Jämsässä ja Muuramessa. Muun muassa Jyväskylässä koulut ja päiväkodit ovat jo kehottaneet ottamaan maanantaina ja tiistaina eväät mukaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy