ÄKS

Maanteiden päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa

23.05.2017 09:12
Valtion ylläpitämien maanteiden päällystystyöt Keski-Suomen alueella alkavat näillä näkymin viikolla 22. 

 

Kaikkiaan kesän 2017 aikana päällystetään Keski-Suomessa yhteensä noin 200 kilometriä maanteitä ja kevyen liikenteen väyliä.

Päällystämisen ohella tehdään osalla päällystyskohteista rakenteen parantamistöitä. Ne sisältävät esimerkiksi routavauriokohtien korjausta, kantavuuden parantamista, maakivien poistoa sekä kuivatuksen parantamista ja puuston poistoa. Uudelleen päällystyksen lisäksi maanteitä korjataan kesän aikana myös erilaisilla paikkaustöillä.

Rakenteen parantamista sisältävillä kohteilla maantie saattaa olla ainakin ajoittain murskepintainen.

Työt käyntiin toukokuun lopussa

Maanteiden päällystystyöt alkavat alustavan aikataulun mukaan viikolla 22 valtatie 13:n kohteilla Sara-aho-Nevala ja Nevala-Honkola sekä valtatie 18:lla välillä Litma-Vesanka. Karstulan, Saarijärven ja Keuruun seudun maanteiden päällystystyöt valmistuvat kokonaisuudessaan heinäkuun alussa.

Kesäkuun alkupuolella käynnistyvät rakenteen parantamistyöt maantie 640:llä välillä valtatie 9 – Vihtavuori. Päällystys- ja rakenteen parantamistöiden yhteydessä maantietä 640 levennetään välillä valtatie 9 – Vihtasilta. Kohteen työt valmistuvat heinä-elokuun vaihteessa.

Heinä-elokuun aikana päällystystöitä tehdään lisäksi valtatie 4:llä välillä Lohikoski-Kirri sekä Vaajakoski-Jyväskylä. Valtatie 9:ää päällystetään elokuun aikana noin 32 kilometrin matkalta välillä Alhojärvi-Korpilahti.

Merkittävimmät päällystyskohteet:

Vt 4 Lohikoski-Kirri, 5 km
Vt 9 Alhojärvi-Korpilahti, 32 km
Vt 13 Riekinmäki-Tolppipohja, 14 km
Vt 13 Sara-aho-Nevala-Honkola, 23 km
Vt 23 Kumpulampi-Keuruu, 10 km
Mt 640 väli valtatie 9 – Vihtavuori, 18 km (sisältää tien leventämistä 13 km sekä rakenteen parantamista)
Mt 648 Sammakkokangas-Kannonsaha, 17 km (sisältää rakenteen parantamista)
Muista turvallinen liikkuminen päällystystyömaan kohdalla

Päällystystyömaalla on käytössä ainoastaan ajoradan toinen kaista, minkä takia työmaan kohdalla tulee varautua pysähtymään ja odottamaan.

Vilkkaimmilla päivätyönä tehtävillä päällystyskohteilla on turvallisuuden lisäämiseksi käytössä saattoauto, joka johtaa liikennettä työmaan ohitse molempiin suuntiin. Osa töistä on ajoitettu tehtäväksi yötyönä liikenteen sujuvuuden sekä tienkäyttäjien ja tietyöntekijöiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Liikenneturvallisuuden ja päällystystyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi päällystystyömaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteen ohjausjärjestelyjä.

Päällystystöiden toteuttamisesta tänä vuonna Keski-Suomen alueella vastaavat Asfalttikallio Oy, Lemminkäinen Infra Oy sekä NCC Industry Oy.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy