ÄKS

Majalan koulu ja Topiaanlehto saivat ELY-keskukselta hoitoavustuksia

15.07.2019 11:06
Majalan koulu. Kuva: Sari Vihavainen/Pelastetaan Majalan koulu -Facebook-sivu.
Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt avustuksia rakennusperinnön hoitoon yhteensä 20 kohteelle. Vuoden 2019 määrärahaa oli jaettavana 44 000 euroa.

 

Avustuskohteet ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ja avustettavat työt rakennusten perustuksiin, katteisiin ja julkisivuihin kohdistuvia, kohteiden suojeluarvoja säilyttäviä kunnostuksia. Myönnetyt avustukset vaihtelevat 750 ja 6 000 euron välillä.

Äänekoskella As Oy Topiaanlehto Pukkimäenkujalla sai 3000 euron avustuksen rakennuksen ulkoasun kunnostukseen ja Majalan koulu 2250 euroa seinähirsien kunnostamiseen.

Avustuksia haki 39 hakijaa. ELY-keskukselta haettiin yhteensä noin 720 000 euroa, joten avustusmääräraha kattoi tarpeesta vain noin kuusi prosenttia. Ympäristöhallinnon rakennusperinnön hoidon avustuksia oli valtakunnallisesti jaettavana tänä vuonna yhteensä 820 000 euroa.

Avustukset rakennusperinnön hoitoon ovat valtion harkinnanvaraisia avustuksia. Ne on tarkoitettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja niiden lähiympäristön säilyttäviin kunnostuksiin. Hakemusten käsittelyssä painottuvat kohteen kulttuurihistoriallinen arvo, suojelutilanne ja sijainti arvokkaassa kulttuuriympäristössä tai maisema-alueella, kunnostustöiden luonne sekä tuen myönteinen merkitys rakennuksen tai kulttuuriympäristön säilymiselle.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy