ÄKS

Makkaragrillillä päivitettiin pitkittynyttä lakkotilannetta

21.02.2020 14:41
Lakkomakkara maistui.
Suolahden vaneritehtailla on lakkoiltu jo neljän viikon ajan, eikä loppua ole näkyvissä. 

 

Citymarketin eteen pystytetty makkaragrilli kokosi kansaa parinsadan pään verran. Kahden tunnin aikana nostettiin lakkohenkeä ja vaihdettiin kuulumisia.

– Rivit ovat pysyneet suorina, ja hyvin on henkilöstö hengessä mukana. Kun on neljä viikkoa jo lakkoiltu, ei tule tässä vaiheessa mieleenkään antaa periksi, vaan loppuun asti mennään,  työsuojeluvaltuutettu Pasi Hartikka kertoo.

Uusille neuvotteluille ei ole sovittu ajankohtaa.

– Vahvasti näyttää siltä, että vielä ensi viikko menee lakkoillessa, Hartikka sanoo.

Äänekosken muille tehtaille on palattu jo töihin. Metsä Woodin vaneritehtailla lakot jatkuvat. Lakon piiriin kuuluu myös pienempiä yrityksiä.

– Jos asian voi summata, niin homma on kikystä kiinni, mutta taustalla on toki paljon muutakin, Hartikka sanoo.

Hartikka kertoo tilanteen olevan kinkkinen. 29 vuotta vaneritehtailla töissä ollut mies kertoo tilanteen olevan nyt varsin poikkeuksellinen.

– Taitaa olla koko Suomessa ennennäkemätön, liekö ollut koskaan näin pitää lakkoa, Hartikka pohtii.

 

 

Vastaa

  1. Rasvakaapeli sanoo:

    Helppo on herrojen seisottaa ja esittää vaatimuksiaan kun eivät osaa myydä vaneria…

  2. Eemil Vanaja sanoo:

    Herpele pitäkää lippu korkeella ja selkä suorana . Eemil Vanaja huutaa Turusta tärpättiä . Hienoa että Forresterit puhaltaa samaan hiileen Eemil tykkää ja kiittää vanhoja kolleegoita .
    Rock Rock

  3. Apina the Suuri sanoo:

    Hamekankaan ostoon. Lakko oli turha. Kiky jäi, mutta sen nimi vaihtui. Eroa ei ole. Töihin pitää pyhänä silti mennä. Tapahtuma järjestettiin täysin salassa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy