ÄKS

Marke Tuominen: Olen pettynyt. Perussuomalaisten puoluekokouksen vaihtoehtolistoilla myös äänekoskelaisia nimiä

14.06.2017 11:05
Perussuomalaisten pääkallopaikalla istuva äänekoskelainen Marke Tuominen kuulostaa puhelimessa väsyneeltä. Muutamassa päivässä on tapahtunut paljon, jossa riittää yhdelle naiselle pureskeltavaa.

 

Puoluehallituksen jäsen Marke Tuominen kertoi ÄKSälle maanantaina ennen Äänekosken kaupunginvaltuuston kokousta, että pettymys on yhtä suuri kuin vuori. Tällä hän tarkoitti Jyväskylässä pidetyn puoluekokouksen saldoa, jossa koko puolueen johto, puoluesihteeriä lukuun ottamatta, äänestettiin uusiksi ja perussuomalaisille näytettiin ovea Suomen hallituksesta.

– Tuntui kuin olisin seisonut suuren vuoren juurella. Nyt olen päässyt jo kiipeämään ylöspäin ja saanut hieman näköalaa, Tuominen sanoo.

Pettymys, ristiriitainen tunne ja menetys – näitä sanoja hän käyttää. Ja muistuttaa, että edelleen on olemassa puolue nimeltä perussuomalaiset.

– Se on puolue, jolla on säännöt, organisaatio ja ohjelma. Tällä hetkellä ei ole olemassa mitään muuta puoluetta kuin perussuomalaiset, eivätkä tapahtumat vaikuta puolueen toimintaan, Tuominen sanoo.

Tuominen laskee, että puoluehallituksen enemmistö on perinteisellä linjalla. Hänen tietämyksensä mukaan kukaan seitsemästä puoluevaltuuston maaliskuussa valitsemasta puoluehallituksen jäsenestä ei ole loikannut mihinkään.

– Kokoonnumme perjantaina, olen silloin viisaampi.

Tuomisen mukaan Uusi Vaihtoehto –nimeä kantava ryhmä perustettiin sen vuoksi, että perussuomalaiset eivät kelvanneet hallitukseen.

– Olisi ollut hullua heittää kaikki tehty työ hukkaan. On hyvä, että päästään jatkamaan sitä työtä mitä on jo tehty. Valtion velkaa on saatu kevennettyä ja kipukohdat on käyty läpi, Tuominen sanoo ja painottaa, että vielä ei ole perustettu mitään uutta puoluetta.

Enemmän soinilaiseksi tunnustautuva, Sampo Terhoa puheenjohtajaksi äänestänyt Tuominen antaa kuitenkin tunnustusta myös Jussi Halla-aholle.

– Olen maahanmuuttokriittinen, ja siinä asiassa olen Halla-ahon linjoilla.

Perustetaanko uusi puolue, sitä ei Tuominen osaa ennustaa.

– Mutta se on varmaa, että puolueella ei voi olla kuin yksi ryhmä. Perussuomalaisten ryhmä tekee sitä työtä, mitä olemme aiemminkin tehnyt. Annan ymmärrystä tälle uudelle ryhmälle, sitä en voi kieltää.

Halla-aho kertoi maanantain A-Studiossa, että tapahtumilla on heijastevaikutuksia myös paikalliselle tasolle. Mitä tämä tarkoittaa?

– Ei yhtään mitään. Olemme edelleen perussuomalaisia täällä Äänekoskella. Valitettavasti puoluekokouksessa oli varjolistoilla mukana myös äänekoskelaisia henkilöitä. Minusta ei ole hyvä tapa tuoda tällaisia listoja puoluekokoukseen, joilla syrjäytetään piirien päätöksiä, Tuominen pahoittelee.

Eilisiltaisen tiedon mukaan perussuomalaisten 37 kansanedustajan joukosta Uusi Vaihtoehto –ryhmään on loikannut 20 edustajaa, mukana kaikki perussuomalaisten ministerit. Onko lisää loikkauksia luvassa?

– Se jää nähtäväksi. Nyt on kaikki pistetty hajalle, olen pettynyt. Muistaa täytyy, että perussuomalaiset on kansanliike. Silloin kun liike kasvaa, on vaarat ilmeisiä. Se on nyt todistettu, Tuominen huokaa.

MARJO STEFFANSSON

 

Vastaa käyttäjälle Otto NormalverbraucherPeruuta vastaus

  1. Otto Normalverbraucher sanoo:

    Päivän uutinen tietää meille kertoa, että ”Uusi vaihtoehto” – ryhmä aikoo muodostaa uuden puolueen, jotta vanhat SMP:läiset saadaan saman katon alle.

  2. Persuut repeää sanoo:

    On eri asia olla kriittinen ja absoluuttinen vastustaja. Kriittinen pitää olla aina ja kaikessa, se ei tarkoita vastustamista!
    Avoimen suorat, rasistiset lausahdukset eivät myöskään kuulu hallituspuolueen johtajan sanavarastoon sivistyneessä kulttuurissa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy