Markku Auvisen perinnöksi jää hyvät vetäjät


Vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen viettää tänään ensimmäistä varsinaista eläkepäiväänsä.

Markku Auvisen lähtökahvit on juotu. Auvisen yhtäjaksoinen työrupeama paikkakunnalla kesti 36 vuotta ja näihin vuosiin mahtuu paljon yhteistyökumppaneita.

 

Kaikelle kansalle avoimeen kahvitukseen tuli väkeä aluehallintovirastosta ja kuntaliitosta. Paikalla olivat myös järjestöaktiivit niin kulttuurin kuin liikunnan saralta sekä työtovereita monelta eri vuosikymmeneltä. Takana on pitkä pesti ja sen mukanaan tuomat monet eri asiat ja kohtaamiset. Päällimmäiseksi mieleen on painuneet suuret hankkeet, jossa Auvinen on saanut olla mukana.

– Toki organisaatiouudistukset kun muodostettiin kuntaliitoksia, vaikuttivat oman työn kuvaan suuresti. Oman toimialan kannalta nämä muutokset sujuivat mielestäni oikein hyvin. Oli mielenkiintoista kun pääsi mukaan suunnittelemaan ja vetämään erilaisia hankkeita, jotka työllistivät ja toivat rahoitusta kuntaan.

Isoja hankkeita on vapaa-aikapuolella ollutkin, ja isona ne näyttävät tulevaisuudessa jatkuvan.

– Ennen tehtiin perinteisesti kaikki itse ja nyt mukaan on tullut muitakin toimijoita kaupungin ulkopuolelta.

Vuonna 1983, kun Auvinen tuli Suolahden liikuntasihteerin paikalta Äänekosken vastaavaksi oli meneillään liikuntapuiston urheilukentän peruskorjaus.

– Siinä pääsi mukaan katsomaan, kuinka suuri hanke konkretisoituu. Mukana oli pitkän linjan päättäjiä ja virkamiehiä, joilta sai apua ja tukea sekä oppia.

Todella iso asia oli uimahallin tulo Äänekoskelle -90 luvulla.

– Saimme siihen valtion rahaa, jota edesauttoi yli 5000 ihmisen allekirjoittama adressi. Tällä oli suuri painoarvo päättäjien suuntaan, Auvinen muistelee.

Äänekoskelaiset urheiluteot ovat ilahduttaneet. Kovana penkkiurheilijana tunnettu Auvinen on seurannut tarkalla silmällä monia lajeja, joissa äänekoskelaiset ovat menestyneet.

– Yksittäiset arvokisamenestymiset tai arvokisoihin pääsy ovat lämmittäneet suuresti. Ei voi olla mainitsematta Kimmo Kinnusen maailmanmestaruutta, joka oli koko kaupungille melkoinen jättipotti.

Myös aktiivinen seuratoiminta on ollut Auvisen mukaan asia, jota ei ole voinut kuin kiitollisena seurata. Auvinen muistelee ylpeänä aikaa, jolloin Äänekoskelta oli kaksi koripallojoukkuetta mestaruussarjassa.

– On ollut ilo huomata hetkiä, kun joku seura on saanut piristysruiskeen toiminnalleen. Koskelan tanssiharrastus on uskomattoman laajaa, puhumattakaan juniorijalkapallosta. Teatterilla ja salibandyllä on draivi päällä ja uskon, että uuden hallin myötä myös jääkiekko herää uuteen kukoistukseen Äänekoskella. Virkamiehenä en voi elvistellä, että nämä olisivat jotenkin minun ansiotani, vaan aktiiviset toimijat uutterat talkoolaiset ovat monen onnistumisen takana. Olen pyrkinyt edesauttaa luomalla puitteita harrastaa.

Urheilumiehen ei ollut vaikea kääntää katsettaan kulttuurin suuntaa. Auvinen on juuri lähdössä oopperaan ja on tuttu näky Mieskuoro Metsojen rivistä.

– Tykkään käydä teatterissa ja elokuvissa siinä missä katsomassa jalkapallokin.

Jossain vaiheessa myös nuorisotoimi ja työpajatoiminta olivat Auvisen hallinnon alla.

– Ne olivat erilaisia siinä mielessä, että näiden kanssa toimintojen tekeminen on erilaista. Liikuntasektorilla kun taas on vahva järjestöpohja, joka pyörittää toimintaa. Kaikki toiminta, on se sitten teatteria, tanssia, musiikkia tai liikuntaa ja nuorisotyötä ovat yhtä tärkeitä ja tuovat suolaa kaupungin elinvoimaan ja viihtyvyyteen. Ilahduttavaa on, että kaupungissa eritysliikuntaryhmät ovat saaneet hyvän aseman.

Tulevaisuuden haasteita riittää: kulttuuritoimen uusi hallintorakennus sekä uudet hallihankkeet sekä Suolahden vanhan aseman ja sen seudun kehittäminen.

– Töitä riittää tulevaisuuteenkin, Auvinen sanoo ja kiittää menneistä vuosikymmenistä.

Eläkepäiviä tahdittaa kaksi lastenlasta ja juuri tammikuussa eläkkeelle jäänyt Satu-vaimo.

– Matkustelemme ja osallistumme erilaisiin tapahtumiin ja kulttuuriharrastuksiin. Luvassa on myös kuntoliikuntaa tenniksen ja hiihdon merkeissä, Auvinen summaa.

Vastaa