ÄKS

Markku Väisänen valittiin Äänekosken Vuoden yrittäjäksi!

11.11.2017 19:02
Lintulahden Nesteen laajennus pitää yrittäjä Markku Väisäsen kiireisenä. Tässä mies poseeraa tulevan sisäänkäynnin pielessä.
Neste Lintulahden yrittäjä Markku Väisänen on Äänekosken Vuoden yrittäjä 2017.

 

Tunnustus luovutettiin Markku Väisäselle Hietaman nuorisoseurantalolla pidetyssä yrittäjäjuhlassa lauantaina 11. marraskuuta.

Väisänen ei osannut odottaa tunnustusta, mutta on tunnustuksesta kiitollinen.

– Onhan se hieno julistus. Tuolla raksalla kylmänä päivänä se kyllä lämmitti.

Perusteet Väisäsen saamalle kunnialle ovat muun muassa yrittäjän aktiivisuus, innostus kehittää toimintaansa jatkuvasti uuteen suuntaan ja rohkea tapa siirtää ideat käytäntöön.  Iso syy tähän tunnustukseen on myös miehen tekemä työ yhteisönsä hyväksi.

– Markulla on halu ja kyky kehittää itseään ja yritystään. Hän on myös järjestänyt paljon yhteisötapahtumia. Lintulahtihan on nykyään kyläkeskus, kaupungin elinvoimajohtaja Sari Åkerlund kehaisee ÄKSälle.

Väisänen on parhaimmillaan hyvin kiireinen mies, sillä Lintulahden huoltoasemalle rakennetaan parhaillaan suurta laajennusta.

– Kun tämä on valmis, ollaan yhteensä laajennettu 900 neliön verran. Aprillipäivänä tulee 15 vuotta täyteen siitä, kun aloitin ja silloin oli 400 neliötä, Väisänen sanoo.

Väisänen aloitti työt Lintulahdessa enonsa alaisena. Vuonna 2003 eno ehdotti miehelle yrittäjyyttä.

– Hän sanoi, että lähde sinä tätä pyörittämään ja minä lähdin. Kymmenen vuotta maksoin vuokraa, kunnes vuonna 2013 ostin paikan itselleni. Sen jälkeen on tullut tontin ja liiketilojen laajennukset ja muuta. Jokainen päivä on ollut erilainen, Väisänen sanoo.

Ensi vuosi on todellinen juhlavuosi Lintulahdessa: yrittäjä täyttää 40 vuotta, yritys 15 vuotta ja uudet upeat tilat avataan yleisölle. Keväällä toiminta ottaa uuden suunnan ja taloon palkataan myös 5–7 uutta työntekijää.

Ennen juhlavuotta on pitänyt kiirettä.

– Minä olen tehnyt noin 400 tuntia kuukaudessa töitä. Kun tämä on valmis, ajattelin vähän huilata. Tutut ovat jo pari vuotta ehdotelleet, että voisi vähän hidastaa, mutta minä en voi oikein olla paikoillaan, jos joku asia vaatii tekemistä. Jos asia alkaa häiritsemään, pitää vaikka joku seinä pitää purkaa, niin en malta ikinä odottaa huomiseen vaan puran sen heti, Väisänen sanoo.

Väisänen on pistänyt itsensä likoon yrityksensä puolesta. Tekemisen meiningistä kertoo myös se, että mies ei ehdi toimittajalle juuri turista, kun pitää kiivetä takaisin kattoa tekemään.

– Tiedän, miten kaikki täällä on tehty aina keittiön ilmastointiputkia myöten, koska olen itse ollut tekemässä. Tätäkin raksaa vedän itse ja suunnittelen sitä Niskakankaan Jounin kanssa, mies sanoo, hörppää kahvinsa loppuun ja suuntaa takaisin raksalle.

ÄKS onnittelee ahkeraa yrittäjää!

Vastaa

  1. pk sanoo:

    Hienoa! Näin niitä työpaikkojakin syntyy, kun on yrittäjiä. Ihan vaan tiedoksi, kun ei tunnu kaikille täällä Äänekoskella olevan selvää. 😉 .

  2. pl sanoo:

    Onnea ja menestystä yrittäjälle. Tämä on sitä oikeaa yrittäjähenkeä ja osoitus siitä että kadehtijat ovat pelkureita.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy