– En olisi ikinä uskonut olevani tässä, omassa näyttelyssä Hoikkassalissa, Martta Laakoli tokaisee noin tuntia ennen näyttelynsä avajaisia.
Eikä Laakoli puhu pelkästään vaatimattomuuttaan, vaan viittaa myös viimeaikojen rankkoihin terveysongelmiin. Vuoden sisällä Martta on muun muassa läpikäynyt kaksi syöpäleikkausta ikävine jälkitauteineen, jotka ovat vieneet sairaalasängyn pohjalle.
– Viikon olen vasta ollut kotona. Kyllä minä siinä rajalla kävin, etten istuisi tässä ollenkaan. Mutta Taivaan Isä on kantanut minua kämmenellään ja antanut minulle jo useamman kerran lisäaikaa, Martta sanoo kiitollisena.
Martta on ollut Äänekosken Taiteilijaseuran jäsen jo 30 vuotta. Ensimmäinen näyttelyssä esillä oleva työ on sitäkin vanhempi, vuodelta 1962.
– Siinä on äidin muotokuva, ja vieressä minä itse, Martta nauraa.
Tilliä tarvittiin kurkkuihin, ja kukinto päätyi taiteeksi.
Rollaattorin kanssa kulkeva Martta esittelee töitään toimittajalle välillä iloisesti naurahtaen. Ilo huokuu töistä ja taiteilijasta, joka on kiitollinen tilanteestaan. Lapset, lapsenlapset ja monet ystävät ovat olleet vierellä vaikeina ainoina ja myös koonneet näyttelyn.
– Minulla on niin paljon ystäviä. Mikä sen parempaa. Kyllä minä olen onnellinen, Martta sanoo silmät kosteina.
Martan työt hämmästyttävä pelkällä määrällään ja skaalallaan: on savitöitä, akryylimaalausta, pronssiveistoksia, posliinimaalausta, puupiirroksia, grafiikkaa, valokuvia ja lasitöitäkin. Ja seinillä roikkuu myös teoksia, joissa on uudelleen käytetty vanhaa tavaraa.
– Tuossa on isän flanellialushousut ja kerran hukkuneet sakset, tuossa piikkilankaa siltä ajalta, kun meillä oli vielä lehmiä laitumella, Martta kertoo.
Töiden teemat ovat yksinkertaisia, mutta kauniita. Osa töistä on selvästi uskonnollisia, mutta suurin osa on vaan ympäristöstä napattua kauneutta.
– Martalla on uskomaton kyky nähdä kauneutta ympärillään. Hänellä on silmissä oikea palo, avajaisissa auttavan kätensä ojentanut Mirja Kaipio sanoo.
– Tuokin tuli siitä, kun kurkkuihin tarvittiin tilliä, Martta sanoo ja osoittaa upeaa valokuvaa tillin kukinnosta.
Taiteilijan kipinä iski jo pikkutyttönä Karjalassa, ennen kuin perhe joutui evakkoon. Isän suvulla oli saviastiatehdas, jonka toimista Martta nappasi ensimmäisen inspiraationsa.
– Minä vaan niin toivoin, että saisin läträtä savella! Ja niinhän minä sitten sainkin: tein savitöitä 15 vuotta. Minulla oli oma dreija ja uunikin, Martta sanoo innostuen.
Jaakobin Uni-teoksessa on vanhaa piikkilankaa.
Omasta puutarhastaan voi löytää paljon paljon kauneutta.
Miltä nyt tuntuu seistä keskellä omaa näyttelyä?
– Hävettää! En minä ole koskaan halunnut itseäni mainostaa, Martta tuhahtaa lämpimästi.
– Ehkä se on sitä, että kaikki tämä taide on sitä taiteilijan sisintä, ja kun sen laittaa esille, niin alkaa vähän hävettää, Kaipio sanoo.
Eikä siinä vielä kaikki: Martta nyplää pitsiä, tekee pellavaliinoja ja – verhoja, taiteilee pajusta ja kirjoittaa runoja. Välillä rankankin elämän varrelta on tarttunut mukaan taitoja, luovuutta ja uskomaton määrää intoa ja iloa.
– Kaikki nämä työt on sydämellä tehty, Martta sanoo.
Martta Laakolin näyttelyssä katsoja alkaa pohtia, että pitäisikö omatkin silmät avata, että näkisi ympärillään yhtä paljon kauneutta.
Martta Laakoli – Kuvia matkan varrelta, Hoikkassalissa 6.2.–27.2.
