ÄKS

Matalan kynnyksen yleisurheilukisat jatkuvat liikuntapuistossa elokuussa

29.07.2015 15:34 (muokattu 30.07.2015 09:42)
Ilpo Vesterinen ohjaa kokemuksellaan pieniä urheilijoita ÄU:n viikkokisoissa.
Äänekosken Urheilijoiden maanantaisin järjestämät ilmaiset viikkokisat palaavat elokuuksi uuden pinnoitteen saaneella liikuntapuiston urheilukentällä.

 

Ennen kentän remonttia järjestetyt viikkokisat houkuttelivat paikalle 30–40 nuorta kilpailijaa touko- ja kesäkuun aikana.

– Vakiokävijät ehtivät jo kysellä kisojen perään. Harmi, että viikkokisoja ei voitu pitää parhaimpana lomakautena, mutta eiköhän nytkin riitä kilpailijoita! Tuukka Vuorinen sanoo optimistisena.

Silja Line Seurakisojen nimellä järjestettyjen viikkokisojen tarkoitus on tarjota leikkimielinen tutustumisympäristö uusiin lajeihin ja urheilukilpailun maailmaan. Pääsääntöisesti kevään ja alkukesän kisailijat olivatkin alle kymmenenvuotiaita lapsia.

Vuorinen toivottaa kuitenkin myös vanhemmat kilpailijat tervetulleiksi liikuntapuistoon.

– Kisat voi ottaa myös harjoittelun kannalta ja kyllähän paikalta löytyy aina heitä, jotka voivat opastaa kilpailuvuorossa olevissa lajeissa.

Seuraavan kerran viikkokisoihin pääsee osallistumaan maanantaina 3. elokuuta. Tuolloin vuorossa on 4–9-vuotiaille 40 metrin juoksua ja junnukeihään heittoa, vanhempien lajit ovat 60 metrin juoksu ja pituushyppy.

Tarkemmat sarjat ja lajit löytyvät viikottain kilpailukalenteri.fi-nettisivustolta.

Sivuston tarkoitus on myös houkutella paikalle mökkiläisiä tai lomalaisia. Heitäkin on Äänekosken viikkokisoihin saapunut välillä, vaikka pääsääntöisesti kilpailijat ovat paikallisia lapsia.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy