ÄKS

Matkahuoltopalvelut muuttuvat yhä – linja-autolaiturit eivät muuta

17.04.2018 11:04
Äänekosken Matkahuolto palvelut ovat muuttuneet viime viikkojen aikana, ja muuttuvat yhä.

 

 

Matkahuollon pakettipalvelut siirtyivät muutama viikko sitten Kotakennääntielle A-katsastuksen tiloihin, jossa toiminta on ollut haastavaa. ÄKSän saamien tietojen mukaan pakettipalvelut siirtyisivät maanantaina 23. huhtikuuta Kotakennääntien Nesteen tiloihin ja että matkakorttien latauksen voi tulevaisuudessa tehdä myös Niskasella Koskikeskuksessa.

Uusista palvelupaikoista ei kuitenkaan ole vielä olemassa asiamiessopimuksia. Palvelupaikkoihin voi siis tulla vielä muutoksia.
– Kaikki on siis vielä puheasteella, eikä tästä syystä 100% varmaa, kertoo Matkahuollon logistiikkapäällikkö Merja Kilpi.

Matkahuollon mukaan pakettipalvelut tulevat siirtymään A-Katsastukselta pois ja sekä paketti- ja matkapalvelut tulevat olemaan käytettävissä Äänekosken keskustan alueella. Äänekoskelle pyritään saamaan myös matkakorttien myyntipiste, jollaista kaupungissa ei tällä hetkellä ole.

Linja-autojen tulo- ja lähtöpaikka sekä taksitolppa säilyvät tutussa paikassa vielä toistaiseksi.

ÄKS tiedottaa uusista palvelupaikoista mahdollisimman pian.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy