ÄKS

Matti Tuononen on Äänekosken uusi kaupunginjohtaja!

24.08.2015 19:05 (muokattu 24.08.2015 19:12)
Tuononen ei ainakaan myöntänyt jännittävänsä äänestyksen alkaessa.

Äänekosken kaupunginvaltuusto valitsi uuden kaupunginjohtajan maanantaina 24. elokuuta. Matti Tuononen voitti suljetussa lippuäänestyksessä 24 valtuutetun kannattamana.

 

Kaupunginjohtajan valinta ei herättänyt keskustelua kaupunginvaltuuston kokouksessa. Myös vaalin kulku oli selvä kaikille.

Valtuusto äänesti kolmen ehdokkaan välillä. Ehdolla olivat Matti Tuononen, Tuula Kuvaja ja Janne Kinnunen.

Tuononen voitti selvällä äänierolla. Yhteensä 43 annetusta äänestä Tuononen keräsi 24 eli 56 prosenttia äänistä, kun seuraavaksi tullut Kuvaja sai 12 ääntä. Kinnusta kannatti kaupunginjohtajaksi seitsemän valtuutettua.

Uusi kaupunginjohtaja aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta, kun nykyinen kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jää eläkkeelle. Siihen asti virkaa hoitaa vs. kaupunginjohtaja Tuononen.

Näin valinta eteni:

11.5. Kaupunginjohtajan virka laitettiin hakuun.
26.6. haku loppuu. Hakemuksia saapui yhteensä 34. Lisäksi kaksi henkilöä ilmoitti olevansa käytettävissä virkaan.
Kaupunginhallitus ja valtuustoryhmien puheenjohtajat valitsivat 11 hakijaa haastatteluun.
27–28.7. Toteutettiin haastattelut. Haastattelujen perusteella henkilöarviointiin kutsuttiin Janne Kinnunen, Tuula Kuvaja ja Matti Tuononen.
10.8. Henkilöarviointien tulokset esiteltiin valtuustoryhmien puheenjohtajille.
10.8. Ehdokkaat esittäytyivät valtuustolle suljetussa tapaamisessa.
17.8. Kaupunginhallitus kokoontui, eikä julkistanut omaa kantaansa kaupunginjohtajan valinnasta.
24.8. Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan suljetussa lippuäänestyksessä.
Lisää aiheesta:

14.8.2015 Ketä äänestäisit kaupunginjohtoon? Tuononen varjovaalin selväksi ykköseksi

28.7.2015 Kinnunen, Kuvaja vai Tuononen? Tästä kolmikosta haarukoidaan kaupunginjohtaja

26.6.2015 Yksi heistä on tuleva kaupunginjohtaja – Hakemuksia saapui viimemetreille saakka

29.5.2015 He hakivat kaupunginjohtajaksi – Päätös tehdään elokuussa

28.4.2015 Kuka kaupunginjohtajaksi? Javanainen eläkkeelle syksyllä, Tuononen jatkaa toistaiseksi  

3.10.2014 Kaupunginjohtaja Hannu Javanainen pois työelämästä vakavan sairauden takia

Vastaa

  1. Peksi sanoo:

    Tämäkö on sitä muutosta? 😀

    1. ihmettelijä sanoo:

      Ainakin hyväveli verkosto kiittää, kunnan palkkalistoilla olevat valtuutetut varmistavat etunsa. Eikä lupaukset paikkakunnalle muutosta taida pitää, ei tule edes muutosta siinäkään. Vasurit sai ehdokkaansa läpi onko nyt jatkossa päätöksenteko palannut virkamiesten kautta demareille.

      1. riikone sanoo:

        Joo on Äänekoskella omituinen käsite muutoksesta. Hyväveli senkun jatkaa porskuttamistaan. Suorastaan hävettää asua täällä.

  2. potkitaanko minutkin pois kaupungista sanoo:

    Uskon että Tuononen pistää valehtelevat virkamihet kuriin

    1. riikone sanoo:

      Tämä ei liene uskonasia.

  3. Tuomo sanoo:

    Samat pahvit jaksaa täällä valittaa, oli asia mikä tahansa.
    Onko hienoa hehkuttaa kurjuutta ja kuviteltuja vääryyksiä ?
    Jos Äänekoskella hävettää olla niin muuttakaa ihmeessä pois, ei tuollaisista narisijoista ole kenellekään hyötyä.

    1. riikone sanoo:

      Älä Tuomo-raukka viitsi. En valita vaan olen eri mieltä.
      Äänekoski tuskin toivoo kenenkään poismuuttoa, kaikki veroäyrit (myös meidän, joilla on oma mielipidekin joskus emmekä mene lauman mukana) lienevät tervetulleita tälle köyhäkunnalle. Etenkin kun kaupunginjohtajakin maksaa veronsa toisaalle. 😉

  4. Realisti sanoo:

    Ainakin hän tietää mihin p…kaan kätensä pistää.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy