ÄKS

Mekotar muuttaa uusiin tiloihin Kauppakadulla

13.03.2018 13:17
Kauppakadulla sijaitseva vaateliike Mekotar muuttaa kevään aikana uusiin tiloihin.

 

Pitkälle ei muuttokuormaa tarvitse kuskata, sillä uudet tilat löytyivät saman kadun varrelta, Valottaren viereltä. Tiloissa on aiemmin toiminut Keskus-Pukimon miesten osasto.

– Katsoin sitä tilaa jo silloin kun aloitin, mutta ajattelin, että olisi tullut liikaa muutosta kerralla. Siitä asti olen asiaa pohtinut ja nyt tuli hyvä hetki muutolle, yrittäjä Tarja Huttunen kertoo.

Uudet tilat ovat yrittäjän mukaan sekä isommat, että hieman edullisemmat. Syitä muuttoon ovat myös nykyisten tilojen suurista ikkunoista aiheutuva ajoittainen kuumuus ja tietenkin muuton tuoma piristys.
– Minusta on mukava välillä tehdä muutoksia, Huttunen sanoo.

Muuton lisäksi on ehkä luvassa muutoksia myös liikkeen valikoimaan.
– Olisi kiva kuulla asiakkailta, että minkälaisia tuotteita he kaipaisivat.

Ennen muuttoa Mekotar on edessä vielä liikkeen kolmivuotissyntymäpäiväjuhlinta lauantaina 17. maaliskuuta sekä muuttokuorman keventäminen.
– Jonkinlainen muuttomyynti lienee edessä huhtikuussa, Huttunen lupailee.

Muutosta johtuen Mekotar sulkee ovensa huhti-toukokuun vaihteessa noin viikoksi. Uusien tilojen avajaisia vietetään näillä näkymin 2. toukokuuta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy