Meripihkakorut olivat poissa muodista vuosikymmenten ajan. Nyt näyttää siltä, että korut ovat jälleen arvossaan. Kellarikirppiksen näyttelyssä voi tutustua monen sortin meripihkakoruihin.
Kauppakadulla remontin jaloissa sinnittelevällä Kellarikirppiksellä on asiakaskadosta huolimatta pistetty pystyyn suuri meripihkakorujen näyttely. Maria Keljo kertoo olevansa ”hullu keräilijä”.
– Sanotaanko että täys pöllö, nauraa Keljo hersyvään tapaansa ja taputtaa toimittajaa olalle.
Meripihkakoruista vuonna 1965 kipinän saanut Keljo on vuosikymmenten aikana kerännyt melkoisen kokoelman koruja.
– Reilut kaksisataa korua olen tuonut näytteille tänne Kellarikirppiksen uumeniin, Keljo laskee.
Näyttelyssä saa ihailla tuttuja meripihkahelmiä, mutta myös upeita, hopeaan upotettuja koruja.
– Ensimmäinen koru on itselleni ehkä se kaikkein tärkein, Keljo sanoo esitellen kaunista filigraaniriipusta, jonka keskellä komeilee meripihkainen kivi.
Meripihka ei tahdo olla nykypäivänä oikein muodissa. Keljo uskoo korujen suosion vielä joskus kasvavan.
– Toivottavasti nuorempi polvi tulee katsomaan näyttelyä, ja saa kimmokkeen aiheesta, Keljo sanoo ja kiittelee kiinalaisia turisteja, joille meripihka on arvossaan.
Meripihka on 20–100 miljoonaa vuotta sitten eläneiden havupuiden erittämää ja kovettunutta pihkaa tai mahlaa, jota on kerrostunut meren pohjaan. Maailman suurimmat meripihkalöydöt on tehty Baltian maissa.
– Sotshissa mentiin merenrannalle meripihkaa etsimään, josko aallot olisivat sitä rantaan kuljettaneet, Keljo sanoo.
Jo Neuvostoliiton aikaan Tallinnasta koruja ostanut Keljo kertoo kantavansa meripihkaisia koruja mielellään.
– Neuvostoliitto osasi säilyttää kansallisaarteitaan huolella, ja meripihkakorujen arvostus on ollut korkeaa. Suomessa arvostus ei tahdo näkyä. Olen löytänyt vain yhden meripihka-aiheisen kirjan ja kansallismuseosta ei löydy kuin pieni vitriini, jossa meripihkaa esitellään.
Keljo kertoo, kuinka feikkiä on myös markkinoilla ostettavissa. Turisteille myydään pokkana muovia meripihkan sijaan. Kannattaa olla siis tarkkana, jos meripihkaan hurahtaa.
– Feikkiä löytyi jo faaraoiden haudasta, väärennökset eivät ole siis mikään uusi asia, Keljo huokaa ja kertoo, että erityisen arvokasta on meripihka, jonka seassa on hyönteinen.
Kellarikirppiksen näyttelystä löytyy riipusten ja helmien lisäksi sormuksia, rinta- ja rannekoruja, solmioneuloja ja kalvosinnappeja. Korujen kupeelle Keljo on asettanut aidon käärmeen nahkalaukun ja kauniin silkkihuivin. Erityisesti Keljo rakastaa vintagea.
– Pidän aitoudesta, siksi asettelin nuo tuohon. Kaikenlaista on matkaan karttunut, sillä tavarat merkitsevät minulle tarinoita ja tuovat muistoja pintaan, meripihkakoruihin sonnustautunut Keljo sanoo.
Kreikkalaiset kutsuvat meripihkaa auringonjumalan tyttären jähmettyneiksi kyyneliksi.
– Minusta se on osuva nimi, Keljo sanoo.
50 vuotta kaupungin tonttipuolella töissä ollut Keljo nauttii eläkepäivistään keräillen tavaroita ja pitäen Kosken Taideyhdistyken kirpputoria.
– Kaupunki työllisti minua koko sen ajan kun töitä tein. Nyt on minun vuoroni tuoda kaupunkiin virkeyttä tällaisen näyttelyn voimalla, Maria Keljo hymyilee ja toivottaa kaikki jatsivieraat ja muut kulkijat tutustumaan näyttelyyn.
Keitelejazzeista puheenollen: kuultavaksi jää, soittaako keskiviikkona Keitelejazzeille tuleva J. Karjalainen kappaleensa Meripihkahuone?
Meripihkakorujen näyttely pe 26.7. saakka
Kellarikirppiksellä Kauppakatu 8
järjestäjänä Kosken Taideyhdistys
vapaa pääsy
