ÄKS

Metsä Group käynnistää mittavan oppisopimuskoulutuksen Suomessa

06.09.2018 14:38
(Arkistokuva)
Metsä Groupiin kuuluvat Metsä Board, Metsä Fibre ja Metsä Wood rekrytoivat noin 100 henkilöä puolentoista vuoden mittaiseen tutkintotavoitteiseen oppisopimuskoulutukseen.

 

 

 

Soveltuva koulutustausta valittaville on sähköautomaation, prosessi- tai konetekniikan tai puualan perustutkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto. Lähtökohtaisesti opiskelijat työllistyvät koulutuksen jälkeen tuotantolaitoksille eri tehtäviin.

– Metsä Groupissa tulevaisuuden osaajilla on monipuolisia kehittymismahdollisuuksia. Tarjoamme näköalapaikan vahvasti uudistuvaan metsäteollisuuteen konsernissa, jonka tuotteita miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa käyttävät joka päivä, Metsä Boardin henkilöstöjohtaja Susanna Tainio sanoo.

– Koulutuksen sisällöt räätälöidään osaamisvaatimustemme mukaan. Vastuullisena työnantajana varmistamme, että saamme oikeat osaajat oikeisiin tehtäviin. Perehdytämme tulevat osaajat alusta alkaen tapaamme toimia, turvallisiin työtapoihin ja maailmanluokan tuotantoon. Meillä turvallisuus on osa ammattitaitoa.

Metsä Groupissa kehitetään jatkuvasti myös esimiestyön laatua.
– Hyvä johtaminen on vaativaa, mutta reilua. Vastuullisen tuloksenteon perusta on esimiestyö, jossa jokaisen työntekijämme tavoitteet ovat selkeitä ja toimintaedellytykset kunnossa. Meillä menestyy hyvillä tiimityötaidoilla, oma-aloitteisuudella ja ratkaisukeskeisellä toimintatavalla sekä vahvalla halulla kehittää omaa ja organisaation osaamista.

Äänekoskella oppisopimuskoulutettavia haetaan biotuotetehtaalle sekä Metsä Boardin kartonkitehtaalle, ja haku on käynnissä syyskuun ajan. Koulutus alkaa tammikuussa 2019 ja se toteutetaan noin 1,5 vuotta kestävänä oppisopimuskoulutuksena määräaikaisessa työsuhteessa. Koulutukseen voi hakea 30.9.2018 saakka.

Klikkaa paikkakuntaa päästäksesi täyttämään hakulomakkeen:

Metsä Board: Joutseno, Kyröskoski, Simpele, Tampere ja Äänekoski
Metsä Fibre, sahat: Kyrö, Lappeenranta, Merikarvia, Renko, Vilppula
Metsä Fibre, sellutehtaat: Joutseno, Kemi, Rauma, Äänekoski
Metsä Wood: Punkaharju

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy