ÄKS

Metsä Group käynnistää prosessinhoitajakoulutuksen sellutehtailla

19.01.2015 16:19 (muokattu 19.01.2015 20:41)
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre käynnistää uuden prosessinhoitajakoulutuksen toukokuussa 2015. Haku koulutukseen on käynnissä 2. helmikuuta saakka.

 

Metsä Fibre kouluttaa 20 henkilöä sellutuotannon ammattilaisiksi. Koulutus toteutetaan määräaikaisessa työsuhteessa oppisopimuskoulutuksena, joka kestää noin 1,5 vuotta.

Koulutukseen valitut henkilöt palkataan Joutsenon, Kemin, Rauman ja Äänekosken tehtaille, joihin heidän suunnitellaan sijoittuvan.

Rekrytointi perustuu Metsä Groupin pitkäjänteiseen henkilöstösuunnitteluun. Oppisopimuskoulutus on tämän päivä tapa rekrytoida. Koulutus suunnitellaan aina tarpeiden mukaisesti, jolloin osaaminen voidaan kohdentaa juuri niin asioihin, jotka ovat tehtaiden kannalta tärkeitä. Tavoitteena on varmistaa uusien työntekijöiden hyvä ammatillinen osaaminen sekä kertoa konsernin toimintamalleista ja tavoitteista, sanoo rekrytointikoulutuksista vastaava Metsä Groupin henkilöstön kehityspäällikkö Hannu Tolonen.

Koulutukseen valittavien henkilöiden peruskoulutustaustana on vähintään jokin ammatillisen koulutuksen perustutkinto, kuten automaatio-, sähkö-, mekaanisen koneasennuksen, prosessikoulutuksen linjalta tai tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto.

Metsä Fibren edellinen oppisopimuskoulutus toteutettiin vuonna 2014.

Lisätietoja hausta löytyy täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy