Metsäpalo roihahti Kumpumäentiellä – tuuli helpotti pelastuslaitoksen toimia


Metsäpalo syttyy kuivalla kelillä yllättävän herkästi. (Kuvituskuva)

Äänekosken pohjoispuolella Kumpumäentiellä riehui torstaina suuri metsäpalo.

 

Metsäpalo on pelastuslaitoksen mukaan tuhonnut muutaman hehtaarin kokoisen alueen Haapalahden lähistöllä.

– Palo on saatu rajattua ja jälkisammutustyöt pääsevät alkamaan. Meidän onneksemme tuuli kääntyi järvelle päin ja palo saatiin nopeasti hallintaan, pelastuslaitokselta kerrotaan puoli kuuden aikaan illalla.

Jälkisammutustyöt jatkuvat pitkälle iltaan, minkä jälkeen paikalla toimii vielä jälkivartiointi. Paikalla on ollut päivän aikana yhteensä 16 pelastuslaitoksen yksikköä.

Palon syttymissyytä ei tiedetä. Äänekoskella on voimassa Iltatieteen laitoksen metsäpalovaroitus.

Vastaa

  1. Olavi

    Toimitukselta tuli nyt moka…:-))) Kumpumäentiellä ei ollut metsäpalo vaan SYTTYMÄ!!! Koska sellutehtaallakin on aina syttymä, niin se on myös ollut Kumpumäentiellä…

    Vastaa