ÄKS

Metsät sinisenään – mustikkakausi on nyt parhaimmillaan!

04.08.2015 19:03

Hieman myöhästyneestä mustikkasadosta tuli odotetusti runsas. Mustikan paras korjuuaika on metsäkeskuksen mukaan käynnissä parhaillaan.

Kesäkuussa laskettujen mustikan kukintojen määrän ja onnistuneen pölytyksen enteiltiin tarkoittavan myös hyvää satoa.

Kukinta eteni Keski-Suomen alueelle touko–kesäkuun vaihteessa. Raakileita laskettiin kesäkuun loppupuolella maakunnan alueelta runsaasti. Pitkä kukinta-aika mahdollisti Luonnonvarakeskuksen mukaan pölytyksen onnistumisen erilaisten hyönteisryhmien toimesta.

Mustikan lisäksi myös suokasvi lakkaa eli hillaa eli suomuurainta on tänä vuonna tarjolla runsaasti. Lakan satokauden on arvioitu jatkuvan vielä pitkälle elokuunkin puolelle.

Sekä vadelman että puolukankin sadosta Suomen metsäkeskuksen asiantuntija ennustaa kohtuullista. Molempien herkkujen kypsymistä on vielä hieman odoteltava.

Vastaa

  1. Luonnosta löytyy jos viitsii etsiä. sanoo:

    Nyt poimimaan ettei tarvitse notkua sossun luukulla!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy