ÄKS

Mielipide: Äänekosken tilavuokramaksut poistettava

20.08.2019 08:09 (muokattu 20.08.2019 15:57)
Tilavuokrat eivät pelasta kaupungin taloutta, kirjoittaa Ilidio Flores.

Kun vuonna 2012 puhuttiin ensimmäisen kerran Äänekosken tilavuokramaksuista, tein kansalaisadressin, jossa vaadin ettei lapsille, nuorille, eläkeläisille ja veteraaneille tulisi maksuja. Yksityisille toimijoille ja yrityksille tulisi olla maksut.

Nyt kävi niin, että enemmän tai vähemmän kaikki maksaa. Otin asian esille vapaa-aikalautakunnassa 13.08.2019 ja huomautin, että peruutuksia on tullut, kun ihmisillä ei ole varaa maksaa, jolloin vapaa-aikajohtaja sanoi, että on tullut vain vähän peruutuksia. Minä olen sitä mieltä, että yksikin peruutus voi altistaa lapset, nuoret ja aikuiset syrjäytymiselle. Opetusministeriön arvion mukaan yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa.

Sitten ilmenee mielenterveysongelmia, kun lapset ja nuoret eivät harrasta mitään, vaan pelaavat mm. räiskintäpelejä.

Sitten aikuisten harrastamattomuus voi aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia.

Tilavuokramaksut eivät pelasta kaupungin taloutta.

Jotkut vuorot ovat kalliita. Annan esim. : Valtran veteraanit joutuvat maksamaan 2h:n vuorosta viikossa 30€. Se tekee vuodessa noin 1440€. Todennäköisesti lopettavat sen vuoron, kun pienituloisilla ei ole varaa maksaa.

Ilidio Flores
Äänekoski

Juttua muokattu klo 15.54: Lisätty Opetusministeriön arvio syrjäytymisen kuluista.

Vastaa

  1. 4711 sanoo:

    Kaikki vaan ilmaiseksi ( toisten maksamiksi). On olemassa halpoja harrastuksia joita voi myös kokeilla. Aikuisten pitäisi harrastaa enemmän lasten kasvatusta kuin salilla hyppäämistä, sillä torjuttaisiin paljon enemmän syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia, niin aikuisten kuin lastenkin.

    1. En harrasta sanoo:

      Luitko nyt ollenkaan, mistä on kyse? Tilat, joita ennen on saanut käyttää maksutta tai pienellä maksulla, ovat nyt maksullisia ja kalliimpia.
      Juuri nämä harrastusmahdollisuudet ovat yksi niitä syitä, minkä takia minäkin työssäkäyvänä haluan kunnallisveroa maksaa. Äänekoski kun ei siinäkään suhteessa ole valtakunnan halvimmasta päästä.
      Voihan sitä harrastaa vaikka mölkkyä tai saappaanheittoa, mutta veikkaan, ettei noilla kovin isoa yhteisöä ainakaan junioripuolella saada kasaan. Puhumattakaan että saisi kansallisia turnauksia pystyyn.
      Häpeällistä ennen menestyneelle urheilukaupungille.

  2. Rasvakaapeli sanoo:

    Voimailusalikin takaisln ilmaiseksi. Laitteita ei juurikaan huolleta, nurkissa pyörii villakoiria ja tästä ilosta maksamme vuodessa 180€ / henkilö. Kaikilla ei ole varaa ostaa perunakellari salin vuosikorttia, mutta mitäs väliä sillä on, pääasia että kaupungin kassaan kilahtaa euroja joilla kustantaa hiihtokisojen jättämä lovi, siihen kyllä löytyi kaupungilta heti rahaa. Pitäisikö hiihtoladuille ja pururadallekkin laittaa vuosimaksut, ja tottakai frisbieradalle myös

  3. SM-sarjatason kabinettipeliä sanoo:

    Kaikilla muilla harrastajilla maksatetaan Huiman uutta koripallohallia! Ilman tätä hallia, ei olisi maksujakaan. Tästä ei liene epäselvyyttä.

    Nimet esiin, ketä on kuulunut tähän tilamaksutyöryhmään?

    Työryhmän ensisijainen tehtävä oli, ettei suosita yhtä käyttäjäryhmää! Minusta vaikuttaa, että Huimaa on nimenomaan ensisijaisesti suosittu. Sen lisäksihän jokainen Äänekosken veronmaksaja maksaa koripalloiluhallin lainat ja ylläpitokustannukset.

  4. Ville Flink sanoo:

    Hyvä Ilidio!! Myös tilojen kanssa ongelmia, kun piti keksiä että Terapiatalolla MUKA sisäongelmia. Vapaa-aikatoimenjohtajan paikkaakin voisi harkita vaihdettavaksi..

    1. Ilidio Flores sanoo:

      meidän koulu on terapiatalolla , täällä ei ole sisäilmaongelma.

    2. marke sanoo:

      Tilamaksuista keskustellaan vielä pitkään. Muutokset aiheuttavat aina puhetta ja vastarintaa.

      Tilavuokrien takana on valtuuston päätös marraskuulta v.2015 tätä päätöstä ei ole aikaisemmin saatu eteenpäin.Äänekoskella on eletty näin ollen lähes 4 vuotta laittomassa tilassa.

      Valtuuston päätöstä käyttömaksujen yleisistä periaatteista on valmisteltu yli valtuustokauden.Valmistelu on ollut ns. pöytälaatikon alimmaisena.

      Tilamaksuja ei voi poistaa,eikä valtuuston päätöksen yli kävellä.Luulisi valtuuten joka sitä esittää tietävän tämän (irtopisteiden keräystä).

      Aikaisemmin oli tilanne ,joku maksoi joku ei tilavuokria.
      Tasa-arvokin velvoittaa, ketään ei saa suosia toisten kustannuksella.

      Yhteisiintalkoisiin osallistuvat nyt tilojen käyttäjät tilavuokrissa omilla osuudellaan,eivät ne jotka eivät tiloja käytä.
      Samalla tilojen vastuullinen käyttöaste kasvaa eivätkä harrastajamäärät tipu.

      Tilavuokrien hinnoittelu on varsin kohtuullinen jos stä verrataan muiden samankokoisten kaupunkien maksuihin.

      Jos jossakin maksuissa on ”sudenkuoppia” eivätkä ne vastaa kustannusten todellisia ja oikeaa kohdistamista toisiin samanlaisiin käyttäjiin verrattuna on mahdollista hakea muutosta kun perustelut löytyvät ne tullaan oikaisemaan.

      1. Mara sanoo:

        Ymmärrän kyllä että maksuja tulee aikuisille mutta, juniorit pitäisi vapauttaa sali maksuista.Aivan niin kuin Ilidio kirjoitti. Mitä tarkoitat Marke tuolla että joku maksoi joku ei?

        1. marke sanoo:

          Mara

          Tilavuokrien käyttömaksujen perustelut eivät ole olleet tähän asti tasapuolisia,eivätkä selkeitä.

          Osa käyttäjistä on maksanut tilavuokria ja osa ei.

          Käyttömaksut eivät ole kohdelleet kaikkien lajien käyttäjiä tasapuolisesti.

          Tilojen turhaa varailua jota ei käytetä.

      2. Pentti sanoo:

        Jos kerta tasa-arvo velvoittaa tämmöiseen maksuun niin, eikös se velvoittaisi myös muut liikunnanharrastajat maksamaan jotka käyttävät kaupungin kustantamia palveluja? Kuten esimerkiksi hiihtäjät? Ei se latujen ylläpito taida kuitenkaan olla ilmaista?

  5. Ilidio flores sanoo:

    Täällä ei kerätään pisteitä. Tuodaan esille epäkohtia js korjataan ne jos on mahdollista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy