ÄKS

Mielipide: Äänekoski syö enemmän kuin tienaa

18.12.2019 10:58

Mistä kaikesta me äänekoskelaiset veronmaksajat olemmekaan vastuussa? Loppuviimein hulvattoman velanoton jälkeinen ankea arki jää meidän kaikkien maksettavaksi.

Kaupunkikonsernin sisäiset omaisuuserien siirrot, paloasema, eivät paranna kaupungin todellista taloudellista tilaa.

Julkisesti saatavilla olevien tietojen pohjalta Äänekosken kaupungin vastuut ylittävät 200 miljoonaa euroa. Kaupungilla on vastuullaan noin 80 miljoonan velat ja kaupungin tulevat vastuut uuden keskussairaalan rakennuskustannuksista ovat Sairaanhoitopiirin ilmoituksen mukaan noin 40 miljoonaa euroa.

Nämä velat eivät katoa mihinkään ja ne on joka tapauksessa maksettava takaisin.

Näiden lisäksi kaupungin vastuulla ovat sen omistamien niin kutsuttujen konserniyhtiöiden velat. Kaupunki on takuumiehenä konserniyhtiöille, näistä suurimman eli Äänekosken Energian taseessa vuonna 2018 vieraspääoma oli 64 + 16 miljoonaa euroa. Tästä 16 miljoonaa on pääomalainaa Koskienergialle.

ProAverasta löytyy jokunen miljoona velkaa lisää, koskapa kaupunki on mennyt omavelkaiseen takaukseen nyttemmin 1,5 miljoonan velasta. Vielä Kiinteistöhuollon vastuut päälle.

Vuonna 2020 kaupunki kertoo investoivansa lisää 12 miljoonalla. Ennakoidulla tuloksella näitä investointeja ei pystytä rahoittamaan, kaupungin velat siis vain jatkavat kasvuaan.

Toivottavasti investoinnit ovat sen vaivan ja ikeen väärti sekä kaikki ovat olleet todella
tarpeellisia? Mutta yhtälön tekee entistä hankalammaksi se, että väkimäärä vähenee ja työttömien määrä kasvaa (vaikka kaupunki on yli omavarainen työpaikkojen suhteen) samalla, kun velanotto jatkuu…

Joukko huolestuneita kokoomuslaisia veronmaksajia

Vastaa

  1. Petteri Nieminen sanoo:

    Paljon olisi voitu säästää ja voitaisiin edelleenkin jos haluttaisiin.Mukulakivi katu olisi jätetty tekemättä samoin Pankkari areena.Lumetus järjestelmää ei missään nimessä pitäisi tehdä Liikunta puistoon on hyvin pärjätty ilmankin tähän asti.Vanhaa sananlaskua lainatakseni ei pidä ostaa mitä tarvitsee vaan mitä ilman ei tule toimeen.Terveisin PPP eli Petteri Perussuomalainen Pitkältä kadulta!!

  2. 50k€/v sanoo:

    Millä huolestuneet kokoomuslaiset ajattelivat itse rahoittaa pakollisia uudistuksia?
    Vai antaako kunnan rakennusten ja yleisen viihtyvyyden näivettyä, kunhan verotus on alhaalla ja itse saa pitää isoa Audia pihassa?
    Itse ainakin haluan, että palvelut ovat korkeatasoiset ja saadaan kuntaan vetovoimaa ja viihtyvyyttä tulotasosta riippumatta.
    Meillä on onneksi aika isot teollisuuslaitokset jauhamassa veroeuroja köyhien kokoomuslaisten lisäksi.

    1. Rasvakaapeli sanoo:

      Koiraverolla lisää tuloja Äänekoskelle !! 300€/v / per kuono, koiriahan Äänekoskella on oikein riesaks asti. Koiraveron ulkopuolelle voisi jättää poliisikoirat ja palveluskoirat. Kerätäänhän meiltä jo hulevesimaksuakin niin miksei myös koiraveroa

      1. Rasvanahka sanoo:

        Äänekosken taajamassa asuville 5%korkeampi kunnallisvero kuin muissa taajamissa ja taajamien ulkopuolella asuville. Äänekosken taajamaa kehitetään ja upotetaan rahaa ihan huoletta vailla huomista. Kerran siellä tarvitaan kaikenmaailman mukulakivikadut, tekoladut yms.

    2. Pentti Salminen sanoo:

      Kokoomuslaiset ovat oikealla asialla. Itse olen saarnannut samasta aiheesta vuodesta toiseen. Jos rahamme menee velanhoitokustannuksiin emme pysty huolehtimaan palveluiden riittävyydestä ja hyvästä tasosta.
      Ikävä kyllä kaupunginhallitus ei vieläkään pystynyt kantamaan vastuutaan talouden tervehdyttämisen aloittamisesta, vaan yksimielisesti (Kokoomuskin mukana)
      hyväksyi miljoonakaupalla ylisuuren investointiohjelman.

    3. mummo sanoo:

      Kuuntele nimetön Yle Areenasta : TAMPERETAUTI
      Onkohan Äänekoskella menossa : ÄÄNEKOSKIÄHKY

    4. Peku sanoo:

      Tunnen monta kokoomuslaista, jotka ajaa vanhalla autolla, ei Audi-merkkisellä. Luulen tuntevani ainakin joitain duunareita esim. paperiliittolaisia, jotka asuu isoissa omakotitaloissa ja ajelee tuoreilla autoilla hulppeille kesämökeilleen. Kyllä rahan haaskaus satuttaa vanhan mielen päälle. Jos ja kun väkiluku vähenee tätä vauhtia ja syntyvyys samaa rataa, voidaan muutaman vuoden kuluttua todeta ja myöntää monien nykyinvestointien menneen hukkaan. Minimivaatimustaso kaupungin hankintoja suorittaville tulisi olla: Suositaan paikallisia toimijoita hankintalakia noudattaen. Tämän pitäisi aina olla ohjenuorana, ei menneiden aikojen kilpailutukset, joissa suositaan esim. jyväskyläläisiä yrityksiä ihan mielivaltaisista syistä.

      1. Mokkamies sanoo:

        Sehän onkin ongelma: ei hankintalaki käytännössä anna mahdollisuuksia suosia paikallisia yrityksiä. Pienhankintoina voidaan tehdä ostoja, mutta niissä raja on 60 000 euron raja neljän vuoden välein ja hankintoja ei saa pilkkoa. Siksi käytännössä aina esimerkiksi siivouspalvelut pitää kilpailuttaa ja kilpailutuksessa ratkaisevat laatu ja hinta niillä painotuksilla, joilla hankintayksikkö on niitä päättänyt painottaa.

        1. Peku sanoo:

          On olemassa myös mahdollisuus: Edullisin hinta eikä mitään harrastettuja pisteytysmenettelyjä. Kun kustannuksista jäävät pois konsulttien kilpailutukset ja pisteyttämiset, kunta on säästänyt tuhansia euroja. Voin vain kuvitella, paljonko maksaa kilpailuttaminen pisteytysmenettelyin. Ja virkemiehet ei ehdi (viitsi) sitä tehdä. Ilmeisesti kaupungin kilpailuttamisesta vastaavat eivät ole koskaan esitelleet päättäville elimille, mitä kilpailuttamiset pistetysmenettelyin maksaa. Päättäjien kannattaisi sitäkin joskus kysellä. 60000 euron raja antaa jo paljon mahdollisuuksia pienyrittäjille. Kohta loppuu pienyrittäjyys kaupungista, joka muutoinkaan ei ole pienyrittäjyydelle ja yrittäjyydelle myönteinen.

  3. Nokkela sanoo:

    Mitä hemmetin väliä sillä on, jos on velkaa. Sitä on lähes kaikilla ja nollakorkejen aikana hyvä rahoituskeino. Korot tulee muutenkin pysymään kohtuullisina yhteisvaluutassa. Kai luulis kokkareiden olevan riemuissaan, että yhtiöt ja julkiset toimijat ottavat velkaa, kun se luo taloudellista toimeliaisuutta ja on tulonlähde luotonantajille. Sitä myöten esim. pankkien omistajille ja porvarit kuitenkin aika paljon osakemarkkinoilla omistajina huseeraa. Tietty, jos on palkkatyötä tekevä tai työtön wannabe-kokoomuslainen, niin eipä siitä oikeistolaisesta politiikasta paljon kostu Kurimus käy kukkaroon, kun isoja osinkoja revitään verorahoista ja duunarin selkänahasta.

    1. Peku sanoo:

      Nokkelalla on hiukan vinksahtaneet käsitykset esim. velasta yleensä, mutta voi olla tarpeetonta oppituntia aiheesta pitää. Totean kuitenkin, että velka pitää aina maksaa pois. Mistä velanmaksurahat silloin, kun vieläkin ankeammat ajat tulevat?

  4. Harri Saastamoinen sanoo:

    Velasta kantaa varmasti kaikki huolta. Itse valtuutettuna ollessani jo varoitin siitä, että korot vielä nousevat. Samaan aikaan olemme muuttotappiokunta, syntyvys on alhainen, väki ikääntyy, työllisyysaste on heikko. Samoin kannattaisi huomioida vuokra-asuntojen tilanne Kaupungin vuokra-asuntojen kiinteistömassaa odottaa lähivuosina mittavat peruskorjaukset.

    Kaiken kaikkiaan kaupunki on ollut pakkoinvestointien edessä vuosia. Koulut, sairaala, liikuntatalo jne. ovat olleet pakollisia investointeja. Monet kunnat ovat vasta nyt aloittamassa samat investoinnit, joten kiitos Äänekosken päättäjille jämäkästä otteesta.

    Tilanne on se, että taantumiselle on tehtävä myöskin jotain. Jos kaupunki ei istu kehittämisessä kuskin paikalla vaan alistuu muuttotappiolle on alamäki tulevaisuudessa jyrkempi. Koko Suomi on suuria keskuksia lukuunottamatta taantuvaa aluetta. Äänekosken keskustan uudistaminen on pakollinen tai liiketilat tyhjenee täysin.

    Suurin kysynys Äänekoskella kuitenkin on miten syntyvyys saadaan kasvuun ja sellaista vetovoimaa, jolla yritykset investoivat tänne. Tarvitaan lapsipeheitä ja työtä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy